Meillä on noin 2 viikkoa oltu enemmän ja vähemmän kipeinä. Hetken jo vaikutti siltä, että kyllä tästä selvitään, mutta viime viikon loppupuolella iski sitten karmeat yskät ja torstaina nosti Viljolla kuumetta.

Perjantaina Viljo meni lääkärille (eikä vähiten siksi, että viime keväänä olis se keuhkokuume) ja yksityiselle, koska hänelle on vakuutus voimassa. "Pelkkä" korvatulehdus, mutta mätää jo molemmissa korvissa ja kuulemma vasen on ollut muhimassa jo jonkun aikaa. Antibioottikuurien kera kotio sairastamaan.

Pe-La yö vietettiinkin sitten pienen kanssa intiimiyhdessäoloa huudon säestyksellä, ja nyt sattui, sellainen pienen pieni valitusitku oli koko ajan päällänsä. Nukkui viimeiseksi mun sylissä istuvassa asennossa pieniä pätkiä, eikä auttanut ees panadol. Tästä tiesin sitten heti soittaa päivystykseen aikaa, hänelle kun ei ole tässä tohinassa muistettu/ehditty vakuutusta ottamaan (tyhmä me!!!)

Tunti ja vartti odotettiin, ambulanssilla oli meitä ennen tullut muutama potilas ja meidän odotteluaikana yksi. Kiireellisyydessä heillä on etusija, sen jälkeen lapset ja huonokuntoisimmat potilaat. Me päästiin heti kun vaan lääkäri vapautui, voimavarat on heillä siellä niin rajalliset. Kyllä käy sääliksi päivystyslääkärien työtaakkaa. Noh, kohtuuajassa siis päästiin lääkärille, joka olikin oikein mukava mies. Katsoi tosi hienosti korvat ja kuunteli keuhkot, eikä Pienin edes inahtanut. Kerrankin mukava kokemus terveyskeskuslääkäristä

Saatiin antibiootit ja eikun kotiin. Seuraavat yöt nukuttiinkin ihan kivasti, kunnes maanantaiaamulla totesin, että Viljolla on taas kuumetta. Konsultoin siskoa (jolla 3 korvakierteistä lasta) että pitäisikö mennä uudelleen lääkäriin, ja todettiin, että parempi on varmastikin ainakin kysyä, mahtaako tarkoittaa, ettei kuuri ole purrut.

Siispä soitin Viljoa viime keväänä hoitaneelle lääkärille kännykkään, ja vastoin ennakko-odotuksia hän jopa vastasi! Pyysi tulemaan toiselle lääkäriasemalle (missä normaalisti käymme) koska hänellä on siellä vastaanotto maanantaisin. Hän lähetti minulle txt viestinä ajanvarausnumeron ja sieltä sain ajan samalle illalle klo 18.

Poika veti 4,5h:n päikkärit, ja niiltäkin herätin. Poika kiukkuinen kuin ampiainen, annoin särkylääkettä ja tunti sen jälkeen alkoi jo ruokakin maistua. Jano oli kova ja jäbä vetikin melkein litran juomista tunnin sisään.

Lääkäriasemalle mentiin koko perheen voimin ja kerrankin oltiin ajoissa -hyvä me :) Jäi rutkasti aikaa kerrankin löytää se oikea paikka.

Lääkäri kuunteli keuhkot, katsoi korvat ja myös kurkkasi suuhun. Keuhkoista kuului vääränlaisia ääniä ja niimpä meidä määrättiin keuhkokuvaan, verikokeelle ja RS virusnäytteelle. Näistä Viljo olikin sitten ihan erimieltä, mutta urheasti hän isän sylissä kuitenkin pärjäsi niin verenimijäneulalle kuin pörisevälle röntgenvehkeellekin.

Tarrakokoelmakin karttui kovasti, kun joka paikasta sai valita tarraa, vaikka siinä tilanteessa hyvin HYVIN loukkaantunut 2 vuotias ei olis voinut vähempää olla kuitenkaan kiinnostunut. Aina vaan toista rääkätään... :D

Lääkäri soitti verikokeen tulokset 20min oton jälkeen (mitä palvelua!) ja niissä ei ollut mitään hälyyttävää. Tulehdusarvot suhteellisen normaalit ja valkosolutasokin ihan ok. Eli tuskimpa keuhkoista mitään bakteeriperäistä keuhkokuumetta löytyy. Tänään lääkäri kuitenkin lupasi vielä soittaa kuvienkin tulokset, vaikka tuskin niistä mitään löytyykään.

Eli tavallista äkäisempi flunssa vain, ei sen kummempaa.

Lääkäri oli kyllä ihana, se kuunteli vielä Pienenkin keuhkot varmuuden vuoksi. Koska jos olisi RS virusta, niin siinä on varsinkin pienillä lapsilla bakteeriperäinen keuhkokuume tosi yleinen jälkitauti. Pienemmänkin keuhkot oli ihan puhtaat eli hyvä sekin.

Hintaahan tuolle reissulle tuli, mutta ne saa onneksi vakuutuksesta takaisin, hassua musta kuitenkin on se, että esim. mun koiran vakuutuksessa on mahdollista suoraveloitus -mutta lasten sairauksissa ei sellaista käytäntöä ole. Ilmeisesti ihmisten vakuutusehdot ovat kuitenkin monimutkaisempia kuin karvakorvien, ettei näin vissiin pystytä toimimaan.

Rauha siis maassa ja äidillä vähemmän sydämentykytyksiä. Tänään on ihailtu ihanaa pakkaskeliä ja leivottu porkkanasämpylöitä porukalla.

Pienin harjoittelee konttaamista, ja pympytys on kova saa nähdä milloin poika päättää tosissaan aloittaa tuon etenemisen. Kyllä hän nytkin pääsee eteenpäin omintakeisella konttaus/ryömimisyhdistelmällä, jos vaan on tarpeeksi kiinnostava lelu tai roska näköpiirissä :)

Kulunut vuosi on ollut tapahtumarikas, mutta siltikin on jotenkin ihan tyhjä (ja tyhmä) olo. Sellainen kuin olisi, jos heräisi nukuttuaan, eikä ole mitään mielikuvaa kuluneista muutamasta päivästä. Jotenkin nyt on joku ihme 2011 krapula, vaikken ole todellakaan eilen illalla nauttinut enempää kuin yhden siiderin (2 lasta vastuullani).

Osittain väsymystä (ja kyllästymistä) varmaan selittää se, että laskeskelin olleeni lasten kanssa 26.11 eteenpäin 24h jälleen kerran, eikä siinä ole mitään ihmeellistä, monet yksinhuoltajathan ovat lastensa kanssa ihan koko ajan (ja kaikki kunnioitus heille!). Siis harmitusta aiheuttaakin se, että vaikka meitä on kotona 2 niin silti minä olen se joka olen 24h lasten kanssa. Ei sillä ettenkö rakastaisi lapsiani ja tottakai haluan olla heidän kanssaan.

Miksi silti, kun vuosi vaihtuu, minä hyssytän sisällä vauvaa ja isäntä lähtee tunniksi ulos katsomaan raketteja (eikä siinä ole mitään ihmeellistä, ei minulta edes kysytä). Jos lapsi ei tyynny illalla puolen yön jälkeenkään, miksi se olen minä joka kannan, syötän, hyssytän, vahdin ja leikini lapsen kanssa lattialla? Miksei siinä kohtaa voisi joku vaikka IHAN VAPAAEHTOISESTI tarjoutua ottamaan muksun syliinsä edes vartiksi??? Ei, koska se on minun tehtäväni, en vaan ymmärrä missä ihmeen kohtaa tätä sopimusta niin on kirjoitettu??! (rakas lukija, ota huomioon, minulla on tosi vähän unta takanani, ja tämä on ollut pysyvä olotila jo vähän aikaa, joten antakee armoa tämän valituksen keskellä)

Lisäksi eilen havahduin siihen tosiasiaan, että pikkuinen kakkonen on mitä todennäköisimmin mun viimeinen vauvani. Ihan viimeinen, joka tuhisee mun sylissä tyytyväisenä ja katselee raketteja ja jonka varpaisiin voi puhallella, kun ulkona räiskyy ja rätiseee. Mun vauva.

Vauva vaan yrittää kovasti lähteä liikkeelle, pakitus onnistuu jo, on vaan enää ajan (ihan pienen ajan) kysymys, koska se menee myös etuperin. Sitten ei mikään ole enää meidän talossa kuin ennen. Mulla ei ole enää vauvaa (tai siis sitä ihan pientä sylissä olevaa epäitsenäistä vauvaa), joka pyyteettä menee ja tulee sinne mihin minä vien, vaan se haluaa mennä ja tulla ihan itse. Tästä kehityksestähän pitäisi olla ylpeä ja iloinen, miksi musta sitten tuntuu näin pahalta? Ehkä siksi, että mä tiedän, mitä tämän vaiheen jälkeen tapahtuu. Kehitystä ja nopeutuvalla tahdilla. Kehitys on hyvästä, kehitys on se mikä pitää pyörät liikkeessä ja johtavat lapsien itsenäistymiseen, mikä on kaikenkaikkiaan ihan mahtava asia.

Silti sattuu ja tuntuu pahalta, ehkä eniten siksi, että minua väsyttää, niin etten osaa edes nukkua nyt kun talo on hiljainen.

Vuonna 2012 meille ei tule vauvoja, eikä vuonna 2013, eikä....

Sanotaan, että ihminen aikuistuu, kai tämä on nyt sitä. Kasvaminen sattuu -eikä vähiten äitiin.

Kylläpä aika vaan rientää, piti oikein päivittää poikien strategiset mitatkin ajan tasalle. Ei vaan blogeissa paljoa enää ehdi roikkua, kun tuntuu, että tämä jälkimmäinen onkin oikea "mulle kaikki heti" tyyppinen lapsi

Päivisin hän syö nyt pullosta, koska on kertakaikkiaan niin temperamenttinen (ruuan suhteen) ettei kestä odottaa yhtään. Jos ehtii vinkaistakin nälässä on tissiä turha enää yrittää tuohon suuhun tunkea. Pullo on ainut mistä kelpaa, ja korvikkeella mennään silloin. Öisin menee vielä tissiä, ja aika tarkkaan vielä puolen tunnin tarkkuudella: klo 1:30 ja klo 4:30. Herätään aamuisin siinä 7 pintaan.

Viljo on ihanan hurmaava oma itsensä, vaikkakin hällä alkaa olla aika vahvoja "minä itse" kausia. Lisäksi on hellyyttävää miten äkkiä tuon ikäinen oppii. Jotkut asiat ei tarvitse kuin kerran katsoa vierestä niin jo onkin oppi mennyt perille -ja yleensähän ne on juuri niitä asioita, mitä äidin mielestä ei niin tarvitsis oppia.

Meillä viikot menee oikeastaan siivillä, välillä tosin tuntuu, että vain tuijotan kelloa ja odotan, että Viljo menee nukkumaan. Nimittäin iltaisin tuolla pikku miehellä on NIIN paljon virtaa, että sitä riittä kaikkeen mahdolliseen "pahojen tekoon". Toisin sanoen kerjää huomiota, jota ilta 18 paikkeilla alkaa olla äidissä enää vähenemässä määrin. Lisäksi toi on juuri se aika, kun pikku veli päättää, että hän haluaa olla sylkyssä -ja sitten onkin soppa valmis. Yleensä siihen aikaan iskee sitten Viljolla kylpemisen päälle jolloin kaikki on tyytyväisiä. Jos on luksusilta on isikin kotona, ja silloin nämä tasapainoilut lasten huomion suhteen on huomattavasti helpompi hoitaa. Helpottaa huomattavasti kun on yksi "harhauttaja" komentoketjussa lisää

Viljo on edelleen 3pv viikossa 5h kerrallaan hoidossa, ja se on ollut kyllä minulle aikamoinen henkireikä. ÄITI on nimittäin yksi niistä kaikkein kirkkaimmin kiljuttavista sanoista, heti Toyotan ja auton jälkeen -nämä muodostaa myös tiiviin triplan jätkän kaikkein suosituimpien sanojen joukossa

Pikku hiljaa on alettu tapailla myös muita sanoja eli jahka kirjainvarasto vielä vähän karttuu (toistaiseksi on esim. S vielä kokonaan kateissa) niin kyllä tuosta oikea papupata on tulossa.

Pikkuveli on taas päättänyt, että "vierivä kivi ei sammaloidu". Poika päätti sitten vajaa 4kk vanhana lähteä kierimään mahalleen ja tulee sieltä vielä takaisin selälleenkin!!! Eli mulla on täällä sellainen jaloissa kierivä ja toinen juokseva tapaus! Josko noi kilotkin tässä karisisi kun juoksee poikien perässä??? Vielä kun sais ton sokerin himon taklattua, niin olis jotain toivoa katsoa vaakaa hymy naamalla

Jaahas, nyt on Viljo päikkäreillä ja pikkuvelikin näköjään viihtyy ainakin vielä hetken tuossa lattialla itsekseen, nyt on aika varastaa itselle se muutaman minuutin kahvihetki. Sitten aletaankin odottaa tyttöä koulusta, isäntää töistä ja aloitetaan nää iltapäivä rutiinit. Läksyjen kuuntelua, ruuan laittoa ja yleistä siivousta ja kurinpitoa Kyllä perhe-elämä vaan kaikkine huolineen ja murheineen sentään on oikeaa elämää!

Osaanhan minä ottaa myös lelusta kiinni :)

Meidän "pieni musikantti"

"mä tuon vielä tuolta saan!" (pikkuveli alle 4kk!)

Pitihän se oma mökkikin saada maalattua

Kyllähän tää edistyisi, mutta kun kaikille ohiajaville pitää aina morjenstaa... :D

Tänään pienin kävi neuvolassa ja mitoiksi saatiin 4460g ja 55cm eli hyvin kasvaa :) Isi oli onneksi muiden kanssa kotona, niin päästiin ihan yksinään ihmettelemään sijaisneuvolantätiä.

Meillä talonmaalausprojekti jatkuu, tänään alkoi vähän huvittaa syöttäessäni Pienintä: ikkunasta kuului miehen ääni: "onko sulla tilanne päällä?" Minä: "No joo, tää roikkuu tississä" Mies: "okei, kun kerkiät niin viitsitkö tulla renkkaamaan tota nosturia, mä en pääse mihinkään" :D Noh, mä sitten laskin vauvan sitteriin (Viljo oli päikkäreillä) ja menin "pelastamaan" rakkaan aviomieheni kavalan nosturin kynsistä. Onneksi sentään oli vain katon rajassa, ettei ihan 20 metrissä sentään :) Nyt on niin kiva maalauskeli ja mies meinaa saada talon jo tänään maalattua, saa nähdä miten käy.

Eilen illalla jo sovittelevaan sävyyn sanoi, että josko silloin isyysloman aikaan mentäisiin johonkin, kun ei hän täällä kotona osaa olla tekemättä mitään. Totta, kyllähän se on tässä jo kohta 4 vuoden aikana huomattu, rakas siippani ;) Eli katsotaan nyt mihin koloon saadaan "sovitettua" se miehen vapaa (töitten puolesta) ja sitten kyllä ollaan hetki pois kotoa, jotta miehenkin aivot saadaan vähän nollattua. On ollut vähän paljon kaikkea projektia viimeaikoina, ja mieshän on myös sitä tyyppiä kun ei vaan osaa olla. Mietinkin tuossa, (kun oli vähän "selvempi" kausi näistä imetyshöyryistä :D) että me ollaan vähän kumpikin näitä suorittajatyyppejä ja kiukku tulee kun ei jotain saa "rauhassa tehtyä" :O) Ilmankos jossain kohtaa aina meinaa kiehahtaa -vaikkei toinen tee mitään "tahallaan" :)

Pitää vissiin tehdä tuonne reunaan blogiin oma laatikkonsa myös tälle nuorimmalle, kunhan kerkiää :) Varmaan "illan pimeinä tunteina" nämä päivän melkein 2h meneekin tuolla naamakirjassa päivittelyyn ja firman sähköpostien lukemiseen. Niin ja siis sitten on vielä ne normaalit kotityöt :D Mutta en valita, on tämä niin ihanaa kun ei tarvitse toisaalta olla töissä, eikä mennä sen enempää kellon mukaan!

Viljokin alkoi nukkua 7:30-8:00 asti aamuisin, kun siirrettiin meidän sänky pois hänen huoneesta. Pienimmälle ajattelin laittaa tuon matkasängyn myöskin "omaan tilaan" vintin eteiseen, josko on samanlainen kuin isoveljensä, että kaipaa vaan "own spacea" sitten kun jotain jostain ymmärtää. Nyt pienimmälle tuntuu riittävän lämpö ja tarpeeksi tiukka paketti peitosta ympärillä, jos vaan massu on täynnä -niin unta riittää :) Hyvä niin, massuvaivoja ei ole kuin muutaman kerran päivässä ja näistä me kyllä selvitään helposti hytkyttelemällä sylissä.

Eli kaikki on Seesteentymässä täällä kotirintamalla. Niinhän se on, että jahka asiat alkaa rullaamaan, alkaa myös tuntua siltä, että tästä selviää kumminkin :D

Ristiäiset pitäisi varata ja sitten alkaakin pikkuhiljaa suunnittelemaan niitä... Lisäksi pitäisi ratkaista tuo 1,5veen hoito... Me ei VOIDA antaa pois Viljon tosi hyvää hoitopaikkaa, koska sitten on pelkona ensi vuonna, että joudutaan viemään molemmat hoitoon melkein 30km suunta (!) päähän. Nyt on hoitopaikka naapurikylässä n.10km suunta. Ei ole helppoa tämä kuntaliitosten aika vanhemmillekaan!

Pyörittelen ajatusta, jos Viljo olisi 3pv viikossa hoidossa vajaa 5h, mutta aikataulutus on tämän suhteen vielä vähän kesken. En oikein keksi miten saan tuon toimimaan niin, että nukkuisi päikkärit sängyssä, ja kuitenkin mies hakisi pois hoidosta. Veisin vasta isosiskon taksikyydin tultua hoitoon -eikä siitäkään tiedä ennenkuin parin viikon päästä, että mikä mahtaa olla aikataulutus tänä syksynä sen suhteen. Eli miettimistä riittää myös näissä juoksevissa asioissa, mutta nyt tuo pieni pötkylä on sitä mieltä, että "ruoka aika" :)

Tässä pari viimeaikaista otosta kesälomareissulta 2 yötä poissa kotoa:

Tää haluaa koko ajan katsoa, mitä kuvia näkyy... :)

Uudet uikkaritkin tuli testattua

Ja lisäksi vielä Pienin totutteli matkasänkyyn -sitteri kun unohtui kotiin, ja tuo oli ainoa paikka missä oli turvassa isoveljen "ylenpalttisilta" suukotuksilta

Kiitokset kommenteistanne! Mä luulen, että tämä jää tänne oleilemaan -katsotaan sitten jos näyttää ettei päivitettävää tule (tai ei tule päivitettyä paremminkin... :D) niin sitten katsellaan uudelleen.

Jotenkin musta myös tuo salasana hommeli on sellainen, että kun ei kerran mitään peruspotretteja pahempaa ole kuvarintamalla, niin en niiden takia viitsi salasanan taakse mennä. Kaikki jotka salasanaa käyttävät, ihan siitä vaan, jokaisen oma valinta :)

Kyllä mulla korvat huutaa tänkin päivän jälkeen hoosiannaa -tänään oon ollu poikien kanssa kahden yhdestä eteenpäin ja kun ei kerran Viljo saa enää olla siskon kimpussa (lähti isin luo) niin tottakai se keksii kaikki mahdolliset ja mahdottomat "mitä ei saa tehdä" ihan vaan tekemisen huvista...

Isikin kävi kotona -vartin päästä se jo oli kummasti lähdössä taas johonkin, autotalliin, hakemaan sitä, ai niin mun piti mennä vinttiin... Kun ei tota jaksa kukaan, niimpä niin...

Mä oon taas sitä normaalia imetyksen aikaista "kaikki on mua vastaan" ja itku tulee siis siitäkin kun "mulle sanotaan" ts. puhutaan vain ääneen -mutta minähän olen syyllistymässä ihan kaikesta. Ei naurata, muuta kuin ehkä taas puolen vuoden päästä, nyt tämä on totista totta -vaikka sen itsekin tiedostan, mutta miksi mies ei voi ymmärtää!!??? Siis kun tämä on käyty jo ensimmäisen kanssa läpi. Ensimmäiset 3 viikkoa hän oli silloin kotona noin nukkumassa, ja mä yksin. Sitten kun vihdoin sain suuni auki, niin "ei hän oikeastaan ollut AJATELLUT että mä olen täällä 24h kotona yksin neljän seinän sisällä" DAAAA. missä mä sitten oisin ollut????

Viljon kanssa kaupassa käynti on tällä hetkellä suoraan sanottuna ihan helvettiä. Onneksi mies pystyi tämänkin kertomaan mulle, kihisin kiukusta juurikin tänään kun "käytiin yhdessä kaupassa". Joopa joo... Mä siis menin pienimmän ja vanhimman kanssa kauppaan ja hän meni Viljon kanssa käymään erikoisliikkeessä, missä ei edes ole mitään hajotettavaa...  Miksiköhän mä pyysin, että voitaisiin mennä kauppaan yhdessä, kun mä en 3 lapsen kanssa pärjää siellä mitenkään helposti... Maidon joo pystyy ostamaan, mutta sitten Viljo onkin jo kipuamassa kauppakärryistä pois (ah! miten ihana uusi taito...) Eihän se lapsen vika, ole, ettei pysy missään ja kuitenkin kun kaikki kiinnostaa... Mutta kun pitäisi samalla miettiä mitä piti ostaa, miettiä mistä niitä löytyy ja mitä mä olinkaan jo ostanut (imetysaivot...) niin ei oo hei helppoa ei! Mä oikeasti ihmettelen, olenko mä joskus selvinnyt tästä ikäkaudesta hengissä :D :D :D

Tosin silloin ei ollut myöskään 7v isompaa, jota pitää ohjeistaa (ikävä kyllä) yhtä paljon, kuin sitä 1,5vuotista, sillä erotuksella, että se uskoo ja ymmärtää suurimman osan mitä hänelle sanoo. Edelleenkään toiminnanohjailu on niin heikolla tasolla, että esim. mun väistely ja poukkoilu kaupassa on liikaa -eli loppuen lopuksi meidän on keksittävä tähänkin joku ratkaisu, tänään se oli se, että hän veti perässä kärryä jota mä lastasin, mutta reunaa myöden... 2min päästä taas ohjeistamassa, että se reuna menee tässä... 2min päästä "miksi sä olet siellä käytävän keskellä, mene reunaan" jne. I think you got the picture...

Mut siis, äitinä on hauskaa, ja suurimman osan ajasta tämä lasten hoitokin on ihan yes, mutta miksi Helle, Miehen poissaolo ja lisäksi vielä tämä viikonloppu kun lähdetään reissuun on ympättynä 5 päivään??! Noh, kyllä me selvitään, tämä on taas tätä marmatusta, kun ei ole ketään muitakaan "aikuiskontakteja tässä lähellä". Niin ja juu, kyllä se mies on suurimman osan aikaa tekemässä ihan hyödyllisiä juttuja (ts. sellaisia mitä on nyt vaan pakko tehdä) mutta miten se täällä sisällä tuskaillessa tuntuu aina vaan siltä, että minä teen kaikki "pakolliset" ja se toinen vaan sluibailee -eihän se niin ole! Mutta totisesti, mä en pysty päättämään mistään mitä mä teen itse, sehän se tässä on se SUURIN epäkohta. Mulla on 24h päivässä joku muu, kuka päättää mistä mun päivä koostuu, sehän se tässä (taas) mulle se suurin juttu on :)

Noh, onneksi huomenna lupasivat että helle ei enää jatku näin kovana, mä yritän uskoa siihen ja lähden syöttämään tuota ihanaista pienimmäistä! Ja edelleen olen kiitollinen että kaikesta huolimatta 1,5vee on nyt nukkunut kokonaisia öitä jo 4kk!!! Mistä olen suunnattoman kiitollinen!

Nyt on tullut aika varmastikin miettiä, mitä tällä blogilla tekee. Meillähän on nyt kuitenkin 2 lasta joiden elämää "pitäisi" pystyä kuvaamaan. Alunperinhän tämä blogi oli pelkästään Viljon. Entä sitten kun Viljo kasvaa, onko tämä kuitenkaan sitten enää hänen mielestään kivaa?

Onko kuitenkaan mitään järkeä tällä päivitystahdilla pitää blogia ylipäätään, vaikka täällä kaikki "kätevästi" tallessa onkin? Paljon ihmeteltävää, uuden ihmisen alun ihmettelyn lisäksi.

Viljolla on komia uhma. Siis ei mikään leikki- vaan ihan oikea uhma. Mitään ei saisi kieltää, ja kaikesta tulee itkupotkuraivari, vaikka ei edes olisi mitään syytä... Vähän on äidille väsyttävää, vaikka vauvakin väsyttää, mutta tuollainen "vastarannankiiski" vie vielä viimeisetkin mehut :) Onneksi tämä on ohimenevää, mutta voisinko ystävällisesti saada sellaisen vähän lyhyemmän uhmaiän tälle lapselle???

Onneksi vauva on toistaiseksi ollut tosi kiltti, eikä tosissaan välitä veljen itkupotkuraivareista tuon taivaallista. Eilen äitiä vähän pani hymyilyttämään (toki niin, ettei isompi huomannut) kun toinen vetää ihan ultimate raivaria lattialla ja äiti käy välillä kysymässä "joko halitaan pahamieli pois?" ja pienempi vaan tillittää sylissä äitiä ihan niinkuin ympärillä ei tapahtuisi mitään sen merkillisempää :)

Ilmeisesti pienin painos on aika hyvin suodattunut vatsassa näihin meidän perheen ääniin, koska ei kyllä ole moksiskaan, ennemmin äiti saa kilarit tästä "hulabaloosta" kuin vauva. Tosissaan, parempi niin, tiedä miten valmista kauraa tässä muuten olisi :D

Osaltaan varmasti uuden vauvan tulo on myös laukaissut tuota uhmaa, vaikka sitä olikin alunperin ilmassa jo ennen vauvan tuloa. Raivareita on pakko myös sanoittaa Viljolle, hän kun ei vielä osaa puhua kunnolla, joten ei ymmärrä miksi häntä aina niin kovasti raivostuttaa -eikä myöskään vielä osaa "ultimate" raivarista itse tyyntyä, muuta kuin sen verran, että nostaa kädet pystyyn jolloin saa nostaa syliin. AUTA ARMIAS, jos menet koskemaankin ennenkuin HÄN on antanut siihen "luvan" niin risut ja oksat alta pois... :D

Näin meillä siis harjoitellaan itsehillintää, ihan puolin ja toisin. Siskon kun vielä saisi ymmärtämään, että myös Viljon "älä" tarkoittaa, ettei saa koskea. Hän kun on niin kova halimaan ja suukottamaan, että veljellä palaa hihat, kun hän kerran kieltää... ja sitten taas kun häntä kielletään esim. lyömästä ja repimästä hiuksista ihan sama juttu, ei ymmärrä mukamas ei... :)

Tässä vielä pojat 11pv ikäisenä, huvitti vähän kun kädetkin on samassa asennossa. Äidin mielestä nää ei ole samannäköiset, mut kyllä kieltämättä nää valokuvat kertoo jotain muuta :D

10.7.2011 klo 11:34 se sitten tapahtui, eli meidän pienimmästä tulikin kertaheitolla "nobody" :D Viljosta tuli isoveli ja samalla myös kolmanneksi vanhin, mikä ei kuulosta yhtään niin raflaavalta kuin nuorin tai vanhin ;)

Toinen yhteinen poikamme näki siis päivänvalon :)

Sairaalaan lähdettiin klo 7 paikkeilla, vedet meni 3:30 ja supistelut alkoi todenteolla "pahenemaan" 5 eteenpäin.

Vielä kun kotoa lähdettiin ennen 7, ei oikein ollut vielä ns. paha olla ollenkaan, mutta kun kerran vedet oli mennyt, niin TYKS:stä on ohjeistus tulla "samantien paikalle". Klo 8 kun oltiin TYKS:ssä ei enää ollutkaan "niin hyvä olo" ja 11:34 poika jo syntyikin. Nopeasti meni siis loppuvaihe, mutta silti jäi ihan hyvä muistot, mikäli nyt viikon jälkeen vielä niin voi sanoa :) Maanantaina me jo lähdettiinkin kotiin LYSY synnytys kuulemma (kaikkia hienoja termejä nykyään...). Uusinta uutta oli se, että vauvoja ei enää kylvetetä lainkaan synnärillä. Tuntui jotenkin vähän hassulta, mutta selitys sinänsä vaikutti ihan järkeenkäyvältä -sokeriarvot ja lämmöt pysyy parempina kun ei kylvetetä.

Nyt täällä siis totutellaan yhteen uuteen tulokkaaseen, joka ainakin ensimmäisen viikon jälkeen on osoittautunut ihan samanlaiseksi kuin jo ennen syntymää -eli rauhallinen ja ei turhista hötkyile :) Yhteiskuvaa ei vielä ole, siispä on tyytyminen tähän 3pv vanhaan pienimpään pelkästään.

Kesä tuli yllättäen, ja täällä pieni mies lähti tosissaan kävelemään. 1v4kk oli melko tarkkaan mittarissa kun lähdettiin tosi varovaisesti koittamaan 1-5 askeleen sarjoissa :) Varovainen lähestyminen tätä erittäin herkkää urheilulajia kohtaan on siis säilytetty kautta linjan. Empä ole montaa muksua tavannut, joka ensi askelien jälkeen oikeasti 4kk harjoittelee, ennenkuin uskaltaa päästää irti tuesta! Mutta äiti ei valita, ei hiukkaakaan, tää oli tosi hyvä juttu pääkuhmujen kannalta :D

Äiti on viimeisillään (toim.huom.) ja tämä vaikuttaa kyllä sitten ihan kaikkeen. Pottaharjoitukset on jätetty ihan suosiolla kesään (kun voi kirmata ilman vaippaa pihalla, niin että on joku aikuinen mikä ylipäätään taipuu maatasoon ja myöskin on kykenevä äkkinäisiin spurtteihin suuntaan x). Tällä hetkellä äidin suurin keskittyminen menee vaan siihen, että saa kaikki vitaalit toiminnot hoidettua kotipiirissä. Niimpä energia on kohdistettu pyykinpesuun (ei tarvitse kyyristyä), ruuan laittoon (pinaattiletut ja jauhelihaperunasoselaatikko on ihan hyviä ruokia, varsinkin kolmatta viikkoa...) sekä kohtalaiseen (mobiliteetinrajoissa) tapahtuvaan yleiseen kunnossapitoon. Kaikki edelleen hengissä :)

Viljo suoritti myös tässä kuussa ensimmäisen (!) yökylänsä. Täysin onnistuneesti, ai että äiti on ylpee. Oli nukkunut koko yön mummin tykönä matkasängyssä ilman mitään sen kummempia känkkiä. Tosin tarkat Speksit oli mummilla miten tämä nukkumisrituaali suoritetaan, mutta silti hatunnostoinen suoritus pienelle miehelle. Vähän myös iski äidille sellainen olo, että nyt sitten on poika taas askeleen isompi, missä ihme välissä nuo juniorit oikein kasvaa isoksi... :D

Noh, edelleen on äiti kuitenkin tosi ykkönen. Mummi oli mennyt sanomaan, että kohta äiti tulee hakemaan (hölmö mummi, en muistanut varoittaa...) niin oli poika sitten istunut lippis päässä ja lenkkarit kädessä parvekkeella ja odottanut sen puoli tuntia, mitä tästä mummille ajaa. Seuraavalla kerralla olin kaukaa viisas ja kerroin jo etukäteen, että ei kannata kertoa mitään äidin tulemisesta, pojalla kun ei vielä ole ihan hallussa käsitteet "ihan pian" "odota vähän" saatikka "puolen tunnin päästä" :)

Poskihampaita on tullut myös ylös, mutta nämä ei kyllä aiheuttaneet mitään erityisiä kitinöitä. Ainoastaan kuolaamista sitten senkin edestä, ja hyvin huomasi, että yllättäen alkoivat tavarat jälleen hakeutua suuhun.

Pyykkiä poika olisi kova pesemään, siksi äidin onkin syytä tarkistaa pesukone joka kerta ennen kuin alkaa täyttämään uutta koneellista -nimittäin hän kyllä jo ymmärtää että sinne laitetaan tavaraa, sitten luukku kiinni ja ohjelman valinta. Ainut ongelmahan tässä on, että ei olla ihan vielä päästy tuossa pyykkien lajittelussa ihan kauhean pitkälle, eikä vissiin ole ihan selvät sävelet senkään suhteen, mikä lasketaan pyykiksi ja pestäväksi... ;) Niimpä turvallisinta on pyöräyttää rumpu aina uutta pyykkikeikkaa kerran ympäri, jotta vältytään eksoottisilta väriyhdistelmiltä ja saadaan vähän vähemmän kolisevaa linkouskierrosta aikaiseksi.

Viljo oppi myös ajamaan akkukäyttöistä autoa, ton vauhti on jotain 0,3m sekunnissa että ei siinä kovasti vauhdin hurmaa saa, mutta sen verran kuitenkin, että liikkuu. Poika osaa ihan itse laittaa "tallan tiskiin" ja sitten menoksi. Ohjaamisessa vaaditaan vielä lievää ohjausta, mutta onhan se isin koneenkorjaaja-avun nyt toki jo tässä iässä omin moottorivoimin eteenpäin päästävä. Isillä ne mönkkäri yms. puheet tietty on ollu tapetilla, äiti vielä toppuuttelee (yllättävää). Mä pelkään kaikkia noita moottorivehkeitä siinä mielessä, että niinkauan kun ei ole muutenkaan tuota älliä vielä suotu riittävästi esim. normaaleihin liikkumismuotoihin (juoksu yms.) niin ei kyllä tarvita mitään moottoroituja apuvälineitäkään :) Enkä päästäis isompiakaan minkään mönkkärin kanssa tonne sähläämään, niin saatikka sitten tätä pienempää... Noh, nää on meidän perheessä luultavasti niitä ikuisuusjuttuja joista ei täysin yksimieliseen yhteisymmärrykseen päästä. Mun mielestä vaan mikään "pojat on poikia" sanonta ei oikeuta siihen, että vanhemmat antaa lastensa ehdoin tahdoin loukata itseään...

Nih!

Tässä vielä otos, pojan "hurjasta" menopelistä, on siis niin matala, että kiipeää itse kuskin paikalle :) Tutti on suussa siksi, että siellä olisi vähän vähemmän soraa... :D

Mutta joo, kaipa tästä pitää sitten suuntautua pikkuhiljaa telkun ääreen ja sohvallemakuuasentoon. Mun joka aamuinen nelosen hömppäohjelma putki alkaa :D Ja sitten tänään vielä parturiin niin saa juhannus mun puolesta tulla, noi koirankarvat lattialla kuuluu meidän tän vuoden juhannusimagoon ;)

Nyt se sitten tapahtui, hän tippui.

Meillä tämä tapahtui klassisesti "kun selkäsi käännät" ja kohteena oli Svedberg:n Wc pytty. Kaveri hilasi siskon koroketuolin siihen viereen ja kiipesi vessanpytyn päälle seisomaan ja sieltä sitten alas kaakeleille.

Ilmeisesti ei tullut kuitenkaan ihan "suorilta" alas, koska tipahti seinän ja pytyn väliin (väli n. 40cm) eli otti vissiin vähän kimmoketta (ja hidastetta) seinästä ennen varsinaista lattiakontaktia.

Huutohan siitä tuli, mutta ennemminkin pelästymishuuto kuin sattumishuuto. Pieni punainen läntti tuli ohimon kohtaan, mutta huuto loppui alta minuutin kunhan sai tutin suuhun ja sai käden äidin puseron sisään Tää käsi tissille homma on nääs ainoa kunnon lohduttava tekijä "silloin kun on tosi kyseessä"

Luulisi, että kiipeilyinto tästä laantuisi, mutta ehei!

Seuraavaksi pieni mies keksi, että tuolilthan on oivia paikkoja. Niimpä pitkällisen 2 päivän harjoittelun jälkeen alkaa keittiön tuolille nouseminen sujua jo melko salamannopeasti. Pientä tuhtaamista vielä esiintyy, joten ihan vielä ei olla sillä asteella, ettei äiti kerkiäisi olkkarista pelastamaan -koska se tuhtaamisen tuhina ja puhina yleensä hälyyttää äidin paikalle automaattisesti.

Lisäksi on kiva nousta sohvalle seisomaan ja katsoa ikkunasta lintuja lintulaudalla. Toki kiva harrastus sinänsä toi lintujen bongailu, mutta sohva sinällään on melko kiikkerä alusta. Varsinkin kun kuitenkaan tätä tasapainoilu-uraa ei vielä valtavasti ole takana (puhutaan kuitenkin vasta kuukausista ennemmin kuin vuosista )

Tänään aamulla hän myös tipahti sitten sieltä sohvaltakin. Äiti oli ollut kaukaa viisas ja asetellut lattialle pari tyynyä siihen potentiaaliseen tippumiskohtaan. Ei tullut suurta huutoa, ennemminkin vähän sellainen harmituksen ja pelästyksen sekainen "emmä tätä tilannut" -tyyppinen itku.

Kovilta kolhuilta ollaan onneksi siis vielä vältytty. Tuo ikuinen kiipeilyintoinen lapsi vaan vie melko tarkkaan mehut tästä äidistä. Varsinkin, kun olen huomannut, että tämä tuleva perheenjäsen on alkanut remuta vähän enemmän yksiössään ja omalta osaltaan aiheuttaa äidiin väsymystä.

Onneksi lapsi on kuin naantalin aurinko, eipä kyllä pahemmin kitise mistään, kunhan vain ruokahuolto pelaa! Hoidossakin kuulemma Viljo tarvitsee oman "aamuvälipalansa" ennen lounasta (aamupala klo 8, lounas n. 11). Osaa kuulemma kaveri rynkyttää sen verran tehokkaasti syöttötuolia ja kiljua "anna anna", että ei ole paljon epäselvää mitä tahdotaan! Eipä sen puoleen, kyllähän tuo poika vetelee kotonakin ihan melko samankokoisia annoksia kuin tuo isosiskonsa. Tosin isosisko syökin kuin varpunen, mutta on silti jo 7 -vuotias.

Tänään suunnataan kauppaan ostamaan potta, jos vaan suinkin näillä raskausaivoilla muistan. Pitää vissiin kirjoittaa kauppalappu, nyt kun on jotain muuta muistettavaa kuin leipä ja maito Ettei taas käy niin, että kaikkea muuta on kyllä ostoskassissa kotiinpalatessa, mutta ne oleelliset puuttuu.

Huomenna meneekin päivä siivotessa ja leipoessa, sunnuntaina kun vietetään prinsessan 7-vuotissynttäreitä. Toivottavasti nyt vain paranee siihen mennessä, ollaan taas vietetty pari päivää kotioloissa kun eilen nosti kuumeen. Eli se siitä kokonaisesta työviikosta tälläkään viikolla