Täällä syödään nyrkkiä iltaisin siihen tahtiin, että koko mies on ihan kuolassa. Ja oon jännännyt, että mikä ilta se nyrkki mahtuu sinne suuhun kokonaan -yritys on ainakin kova. Viljon peukku parka joutuu kovalle rasitukselle, kun sitä hinkataan ikeniä vasten. Sinänsä ymmärrettävää, kun jätkä ei vielä osaa pitää kiinni mistään, niin jollainhan niitä ikeniä on raspattava. Ne selvästi syhyy kovin. Mitään ei edelleenkään näy (sen enempää kuin ennenkään) mutta ihan kuin alaikenet olis aavistuksen turvoksissa? Tai sitten se on vaan äidin toiveajattelua.

Iltaisin ollaan alettu "kiukutella". Ei siis mitään varsinaista raivoamista, mutta selvästi pikkumies on päättänyt, että "hän ei oo yhtään väsyny". Alkunukutus menee siis niin, että hän "ihan vaan köllöttelee" isin rinnan päällä selällään. Enää ei missään nimessä saa laittaa mahalleen, siinä tulee kiukku, kun kerran ei oo väsyny...

Jahka sitten pikkumies on siinä pisteessä, että silmän räpäytys kestää sekunnin, voi hänet siirtää sohvalle kyljelleen rätin ja peiton kanssa. Ei siis missään nimessä enää mahalleen -koska ei oo väsyny... Siinä se sitten teuhtaa ja veuhtaa rätti välillä naamalla jolloin äidin on pelastettava, sen verran kova puhina tulee, kun kerran periaatteessa pitäis pidättää hengitystä, mut pakkohan sitä on kumminkin hengittää :) Noin puolen tunnin viuhtomisen jälkeen (jätkä muistuttaa lähinnä helikopteria...) alkaa liikkeet pikku hiljaa rauhoittua, mutta mistään huutokonsertista ei siis kumminkaan ole kysymys.

Nyt olis siis se aika, kun poika pitäis kiikuttaa omaan sänkyyn. Siten menisi nukahtaminen yksikseen kaikkein helpoiten. Nyt pitäis pysyä lujana, niin selviäis ehkä edes yhden lapsen kanssa ilman mitään valtavia unikouluja. Viljohan on tyyntynyt helposti ja melko itsenäisesti jo tosi aikaisessa vaiheessa, eli kaikki kielii siitä, että hän olisi valmis jo nukkumaankin itse.

Mutta, YHYYYYY, enhän mä voi viedä mun pientä ihanaa pikkumiestä, VAUVAA, yksinään nukkumaan. Hyvänen aika sentään, vastahan se laitokselta kotiin tuotiin! Juu, juu, pitää nyt yrittää orientoitua tässä jo tänään illalla tohon omaan sänkyyn nukuttamista varten... Mutta tää on niin vaikeeta!!! Mun vauva!!!

Sohvalta kun kannan yläkertaan (makkariin) niin nukkuu autuaasti omassa sängyssää yli yhteen (eli yhteisuniaika n. 4 tuntia) että ei vierasta edes sitä omaa sänkyään. Huomaatteko, kun yritän tässä itselleni todistella, etten ole maailman kaikkeuden kamalin äiti, jos nyt laitan lapsen yksinään selviytymään sängyssä olosta...

Kai se vaan niin on, ettei tähän lapsen kasvamiseen totu ikinä, vaikkei tässäkään tapauksessa ole kysymys kuin kuukausista. Lauantaina siellä synttäreillä mietin, että ei aikaakaan, kun meilläkin vietetään 1v synttäreitä. Apua! Ja taas mä nuuskutan vauvahajua, koska en ihan tarkasti muista, missä iässä se alkaa häviämään...

Ihana tuttavuus, puruluu. Ainut ongelma, että Viljo ei osaa pitää sitä vielä itse.

Jätkä rokkaa mielellään lattialla, jalat ja kädet vispaa mielettömästi. Vielä ei mitään aikomustakaan kääntyä mihinkään itse.

Jotenkin tästä kuvasta huomaa, miten on jo isomman näköinen, enää ei oo ihan "pikkuvauva"