Täällä kehitellään taitoja. Mitään "maata mullistavaa" ei vielä ole kyllä pystytty kirjaamaan aikakirjoihin, mutta kova yritys on :)

Tällä hetkellä hämmästyttää noi nyrkit. Ne kun huitelee ihan joka puolella, eikä niihin oikein tunnu saavan mitään tolkkua. Paitsi silloin kun ne osuu tuohon aukkoon nenän alapuolella... Silloin alkaa kuulua nussutusta ja maiskutusta, koska pitäähän niitä maistaa, kun kerran "osuivat kohdalle". Ton touhuja on niin hauska seurata :)

Nyt on aavistuksen alkanut kiinnostaa tuohon sitteriin kuuluvassa kaaressa olevat elukat. Äskenkin tuijotti vissiin minuutin, kun yksi ankka heilu ees-taas-ees-taas :)

Hyvin yksinkertaisista asioista on hauskaa, kuten esim. ilmakylpyily ilman vaippaa. Toisinaan taas tuo ilmakylpeminen saa aikaan valtavan huudon, eli tarkkana tässä saa äitinä olla kuulostelemassa, minkähänlainen tuuli taas tänään tuolla toukalla on :)

Meidän Viljo taitaa muutenkin olla jotenkin varhaiskehittynyt. Nimittäin hän haluaa edelleenkin tasaiseen tahtiin meidän kielellä "own speissiä" eli ihan sama missä, mutta pois lirkuttelevien vanhempien läheltä. Aika aikansa kutakin meinaa Viljo, eihän täällä kuule omia ajatuksiaan! Koko ajan joku sössöttää nokan edessä! Niimpä huuto yleensä hiljenee, kun laskee ihan itsekseen pojan sohvalle / sitteriin / autonistuimeen mitä nyt sitten keksitkin, kunhan siellä saa olla yksin :)

Muuten poika on taas yltiöpäisen sosiaalinen luonne. Höpöttää omia juttujaan ihan uskomattomia lauseita. En oo ihan varma, pystyykö noin pitkillä lauseilla oikeasti puhumaan, mutta kun juttu alkaa, ei siihen meinaa tulla loppua lainkaan :) Ögöö ja uguu on tällä hetkellä hittisanoja, muutama yksittäinen ääh ja öh kuuluu myös repertuaariin. Pitkät pätkät koostuu näiden äänteiden sulassa sovussa tapahtuvasta kakofoniasta.

Hän tykkää myös puhallella "Kooh" tulee sellaisella matalalla Darth Vader tyyppisellä äänen painolla, eli hyvin matalalta :) Lisäksi Pjuuuifh on myös oikein hyvin hallussa, tätä voi tehdä myös esim. pahimmassa herumisvaiheessa olevan tissin kanssa -maito lentää noinkin pienen ihmisen puhalluksesta äärettömän pitkälle. Taidot on monet juu, en sitten tiedä tämänkään taidon tarpeellisuudesta...

Lattialla ei nyt jostain syystä viihdytä kovin paljoa, en ole siitä kyllä kovin huolissani. Meillä ei kukaan muksuista oo ollu mikään yltiöpäinen lattialla kellijä :) Kiukkuhan siellä tulee...

Jaahas, työnantajan mielestä alkaa tää netissä notkuminen piisata... Tässä keskittyneitä kuvia "sitteriharjoituksista" :)

1269930365_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1269930349_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja vielä yksi pakollinen hymykuva :)

1269930387_img-d41d8cd98f00b204e9800998e