Taisi siihen kiukutteluun viikonloppuna olla ihan osasyypäänä myös äiti.

Minähän ostin sitä 8kk (liha)sosetta, ja annoin pojan sitten syödä sitä koko lauantaipäivän. Kerran hyvin maistui, eikä edes kakokut. No juu, sitten alettiin miettiä miehen kanssa sunnuntaina, että mitä tää nyt on, kun ei poika normaalistikaan (vaikka olis miten väsynyt) ole noin kiukkuinen.

Sittenhän mä sen hokasin, että se sosehan varmaan vatsaa kiristää. Sunnuntaina ei syöty enää lainkaan 8kk sosetta, vaan ihan 5kk vanhalla hyväksi havaitulla sotkettiin päivä eteenpäin.

En ollut uskoa korviani illalla. klo 20:30 poika nukati ja vielä 22:30 ei ollut kuulunut vinkaisuakaan. Poika nukkui 1:30 asti, enkä totisesti muista milloin viimeksi näin pitkä pätkä on takana! Eli josko tuo liikkuminen myös nyt on alkanut väsyttää :)

Maanantaina jatkettiin hyväksi havaittua linjaa, ja äiti vei uskollisesti lapsen nukkumaan aina kun hän hieraisi silmäänsä -vaikkei hän siis omasta mielestään edelleenkään ole lainkaan väsynyt ;) TADAA, tunnin aamupäikkärit. Vajaan tunnin puolilta päivin ja klo 14.30-17.00 (!) iltapäikkärit ja jälleen melkein 4 tunnin eka iltaunipätkä.

Tämä on kivaa! Jos näin nukkuisi aina, ei äidillä olis mitään hätää! Äiti tankkasi aamupäikkärit lapsen kanssa, varmuuden vuoksi, jos on kitinä päivä edessä :)

Liikkuminen edistyy, nyt mennään jo selkeästi vuorovedoin eteenpäin, ennen toinen käsi johti koko ajan. Jalat tempoo myös jo määrätietoisesti mukana. Tänään on poistettu suusta jo: paperinpala, stryroksin pala, lanka, iso roskiksessa oleva kova pakkausmuovi 30x50cm...

Eli kaikkea mahdollista kyllä hän jo saa pyydystettyä "saaliiksi" vaikkei varsinaista pinsettiotta vielä olekaan. Mainittakoon vielä, että se stryroksin pala oli ihan ITSE purtu pakkausstryroksista irti -tietty.

Koiran puruluusta tuli tänään oikein RIITA. Koira oli möyhentänyt pään sopivan pehmeäksi, ja Viljon mielestä se sopi tosi hyvin ikenen raaputtimeksi. Koira laitto kylmän viileesti tassun pojan selän päälle ja venutti luun pois suusta. Tämä toistui pari kertaa, kunnes Viljo päästi järkyttävän huudon. Siis toi koira VARASTI sen luun... Ei auttanut selittää 7kk:lle, että se luu on oikeasti koiran... Sylkyteltiin sitten lohdukkeeksi ja vähän ajan päästä jo oma kattila kiinnostikin jo sen verran, että hän juuri ja juuri pystyi leikkimään sillä, mulkoillen samalla edelleen luuta syövää koiraa :)