Kiitoksia :) Ihanaa, että joku sentään vielä muistaa. Haastavinta tässä arjessa ja raskaana olossa tuntuu olevan "minän" katoaminen. Itken (öisin) koko ajan... Ja muutenkin tuntuu, että "minä en ole mitään" joo joo -valoisalla nää asiat näkee NIIIN paljon selkeämmin :D

Tää tunteellisuus ja tosiaan tämä mahdoton tunteiden vuoristoralli on tullut jotenkin ihan puun takaa. Lisäksi kun lisätään tähän päälle se, että töissä on suurinpiirtein kaikki heittänyt vuodessa häränpyllyä (niin että mikään ei ole niinkuin ennen) on ollut viimeiset 2kk sellainen olo, että ei ole hyödyksi missään. Töissä ei ole mitään tekemistä (uskomatonta, että samoissa tehtävissä kolme vuotta sitten burnout lomalla...) ja koko ajan on sellainen tunne, että kotona musta olis edes jotain hyötyä. Kun pääsee kotiin, ei ehdi tekemään juuri mitään vaan kaikki jää tekemättä -ja taas ollaan NIIIN turhia.

Tässä pitää nyt ottaa huomioon myös mun vanhat "kertoimet" tehokkaana ja aikaansaavana ihmisenä, jonka työn jälki näkyy aina ja joka paikassa... Ei siis paljon hivele itsetuntuntoa, että kotona pyykkivuoret kasvaa ja töissä olen niin tarpeeton, että koko päivä voi mennä ilman että puhelin soi tai sähköpostiin tulee mitään järkevää. Onneksi sentään Viagran mainostajat ei ole unohtaneet minua -tosin ihan täysin kohderyhmään en siinäkään tunnu kuuluvani...

Mutta siis korostan, että nämä on näitä äärimmäisiä tunteita (mitä tulee ja menee) pääsääntöisesti on ihanaa olla äiti ja töissä! Eli kaikkien häiriintyneiden Anonyymikommentaattorien on ihan turha alkaa pätemään :D

Koska kuitenkin, vaikka tekemättömyyden tunne on kaamea on silti ihan kivaa olla päivittäin tekemisissä aikuisten ihmisten kanssa. Ennenkaikkea hoidon aloittaminen on tehnyt hyvää Viljolle. Vaikka noin pienen vielä pitää olla vanhempiensa kanssa paljon, niin 6 tunnin päivittäisestä turvallisesta hoitopaikasta rauhallisessa kotiympäristössä mulla on pelkästään hyvää sanottavaa. Viljo on tullut rohkeammaksi ja myöskin luottaa myös muihin ihmisiin (vaikkakin vain muutamaan) kuin pelkästään äitiin. Työn aloittamisen myötä on myös isin ollut pakko ottaa vähän vastuuta tästä arjen pyörityksestä, mikä sekin on pelkästään ollut silmiä avaava vaikutus.

Se että, isi on kotona silloin kun äitikin ei vielä anna todellakaan miehelle kuvaa siitä, mitä todellisuudessa on olla joka päivä vaikkakin vain 4 tuntia lasten kanssa kahdestaan kotona. Toki ei sekään vielä kerro sitä, mitä on olla joka päivä esim. 8h yksin lasten kanssa kotona, mutta antaa kuitenkin jotain mielikuvaa, mitä kaikkea kotona olemiseen liittyy :) Tottakai on paljon miehiä, mitkä ovat lasten kanssa kotona koko ajan, mutta se onkin ihan eri tarina se.

Raskaana olo on ihan merkillistä verrattuna Viljon odotukseen. Viljosta mua vaan närästi ihan koko ajan, jotenkin tuntui, että se koko odotus oli enää lopulta pelkkää närästystä ja pahaa oloa. Vaikka silloin toki iloitsin myös siitä, että selkä ei vihoitellut. Nyt on ihan outoa, kun mennään viikolla 16+4 viikolla eikä oikeastaan mitään oireita pahemmin ole. Siksi en ole viitsinyt edes ajatella uuden blogin aloitusta tämän raskauden tiimoilta, voisi olla vähän tylsää luettavaa kun kahden kuukauden kohokohta on kun: "kerran vihlaisi mahan sivusta" :D

Sinänsä huvittavaa on, että näillä kahdella tulee olemaan ihan tismalleen sama ikäero kuin mun vanhimmillakin on. Siis tiedän vähän turhankin hyvin, että seuraavaksi edessä on maailman rankimmat 2 vuotta. Tosin nyt mulla on huomattavasti paremmat lähtökohdat, olen nimittäin opetellut (ja opettelen koko ajan) kommunikoimaan parisuhteessa... On muuten pirun vaikeaa, vaikka kaikissa oppineissa lehdissa yms. väitetään, että miehet ovat tuppisuita. Voin kyllä romuttaa kyseisen väitteen, koska meillä se tuppisuu ja asioiden sisään kerääjä olen selkeästi minä. Tämä on muuten sitten ihan älyttömän vaikea myöntää, edes itselle! Varsinkin kun on koko ikänsä luullut olevansa se "hölöttäjä" jne. niin nyt voin rehellisesti sanoa, että kun oikeasti on asiaa, niin tämä akka vetää mullit ja on hiljaa -tosi loogista! Tästä siis on opeteltu myös pois, välillä hyvällä ja välillä vähän huonommalla menestyksellä :D

No ohhoh, menipäs filosoofiseksi :D

Sitten loppuun kuulutus! Koska mun koneeni kaatui ja tapahtui kaikkea muuta niin TUPUN salasana jäi lopulta pyytämättä! Eli kuka lukee Tupun tarinoita niin vinkatkaa, että täällä olis yksi salasanan kaipaaja (zimaz at yahoo piste com)!

Ja vielä Esikko, nää sarjakuvat on ihan huippuja :) Kannattaa mennä tutustumaan, jos on luppoaikaa http://xkcd.com/674/