Voi elämän kevät, että meninkin kehumaan tätä "elon helppoutta" ja "niin rauhallisen mukavaa lasta".
Joo, kuuli kyllä. Ei, ei ole enää...
Eilen oppi ryömimään. Oikeastaan perjantaina oppi, vaan eilen tajusi itsekin, että osaa. Siitä alkoikin sitten tämä rumba. Nythän ei sitten nukuta lainkaan, kun pitää treenata. Hyvänen aika, mikä treeniaika menee ihan hukkaan, jos nyt silmän vähän ummistaisi! Tiedä mitä kaikkea ehtii elämässä ohi mennä, pienten tirsojen aikana. En siis nuku en. En vaikka olisin kuoleman väsynyt.
Viime yönä päätti hän sitten alkaa keskustelemaan äidin ja isin kanssa klo 4. Vastaanotto oli kumman tyly. Ihme porukkaa... Hän kyllä potki, kynsi ja yritti kaikki kevätjuhla liikkeet, mutta ynseät vanhemmat vaan tuhisi. Puolen tunnin jälkeen oli hänenkin pakko luovuttaa uudelleen nukkumatille. Äiti tosin oli hereillä, ja pysyi hereillä sinne noin kuuteen, jolloin pikku-ukko lakkasi pienimuotoisen, mutta hereillä pitävän kitinän -joko vatsa, hampaat, liikkuminen, pahat unet tai minkä tahansa näiden yhdistelmä...
Tänään hän on nukkunut huimat 30min + 45 min, jälkimmäinen autossa, kun sanoin miehelle neljän aikaan, että nyt lähdetään ajamaan, tai tulee ruumiita. Kaikki äidit tietävät millainen on yliväsynyt tenava. Yliväsyneeseen äitiin yhdistettynä ei hyvä...
Nyt nukkuu yöuntaan. Järisyttävän huutokonsertin saattelemana hän sitten vihdoin nukahti. Jouduin pitämään kovin kiinni vastaan pyristelevää jälkikasvua, joka ei ollut LAINKAAN väsynyt. Viimein huutavan ja huitovan pikkuisen oli pakko luovuttaa. Katselin hetken sylissä rauhallisesti nukkuvaa pientä miestä, ja koko hikinen urakka tuntui taas joltain kaukaiselta painajaiselta.
Kyllä lapset on ihania.
Kommentit