Tuossa jossain vaiheessa, olisko ollut vuoden vaihteen tienoilla, kun juteltiin, että mahtaako näistä vakuutuksista olla tuon meidän Viljon kanssa mitään hyötyä.

Noh, pitkittynyt kuume vei meidät sitten Turkuun yksityiselle lääkärille ja löydöstä olikin sitten ihan omiksi tarpeiksi. Molemmat korvat tulehtuneet ja lisäksi vielä vasemman puoleinen keuhko eli keuhkokuume. Loppuviikko rauhallista kotona oloa (mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan vuoden vanhan juuri kävelemään opettelevan kanssa...).

Antibiootit ja nyt toivotaan, että tauti lähtee niillä. Lääkäri setä pelotteli myös tipalla ja sairaalahoidolla jollei keuhkot ala parantumaan pikavauhtia. Ei ole siis leikkimistä tämän taudin kanssa.

Hyvä että mentiin, nimittäin olin jo aamulla vähän sitä mieltä että näinköhän mahdetaan turhan takia mennä -poika kun oli niin pirteä ja iloinen oma itsensä. Tosin parin tunnin aamupäikkärit kyllä paljastivat, ettei kaikki ihan kumminkaan normaalisti ole.

Ihmeen vähän on poika kuitenkaan oloaan valitellut ja yötkin on menneet muutamaa tutin asettelua lukuunottamatta ilman sen kummempaa, nukkuen. Kiitän kyllä tästä kaikesta ketä sitten kiittämään pitääkin, sillä minä jos kuka osaan kyllä arvostaa yöunta! Varsinkin kun tässä tilassa tuntuu koko ajan enenemässä määrin siltä, että mä olen meidän perheessä se, joka mieluusti siirtyisin siihen kolmien päiväunien kategoriaan :D Poika kun on sen sijaan sinnikkäästi yrittänyt kammeta itseään siihen vain yksillä päikkäreillä pärjäävien kastiin.

Nyt sairastellessa tosin on mennyt esim. käytännössä tiistaipäivä joko torkkuen tai nukkuen -eli siinä mielessä meillä ei ole ollut lainkaan normaali poika.

Totisesti toivon, että tällä antibiootilla tästä selvitään ja ensi viikolla olemme jälleen entistä ehommassa iskussa!