Ja ohhoh, vähän on menty matalalentoa :) Mutta siis kaikki hengissä ja elämä ihan ok.

Alettiin sitten tosissaan mennä pitkin pintoja, mutta edelleenkään meillä ei kävellä ilman tukea. Kaveri on sen verran varovainen ja arka (kaatunut komeasti pari kertaa), että ei tosiaan uskalla irrottaa. Kiinnipitäminen sinänsä saa jo aika tragikoomisiakin piirteitä tyyliin yksi pirkkurillin pää on kiinni sohvassa...

Marraskuun lopussa aloitin työt ja Viljo meni perhepäivähoitajalle hoitoon. Sumplittiin miehen kanssa työajat niin, että poika on hoidossa klo 9:20-14:10 eli niin pienen aikaa kun nyt vaan suinkaan kahden toimistotyötätekevän vanhemmalla on täydellä työajalla mahdollista. Mies tekee vuoroa 6-14 ja minä 9:30-17.30.

Alku oli aikamoisen nihkeää. 3 viikkoa lapsi huuti kuin syötävä kun jätin hoitoon, onneksi osui ensimmäiset 3 viikkoa nuo joulun ja uudenvuoden+loppiasviikot niin oli mahdollisimman vähän hoitoa kuitenkin. Pidettiin silti kiinni siitä, että Viljo oli vähintään 3 päivän välein ainakin yhden päivän hoidossa, jottei taas tarvinnut aloittaa ihan koko rumbaa alusta.

3 viikon jälkeen ei sitten ollutkaan enää mitään ongelmaa. Mulle jopa joinain aamuina jo vilkutetaan :) Hyvin on silti koko ajan viihtynyt ja syö ja nukkuu myöskin hoidossa. Hoitaja on ihanan rauhallinen ja hänellä on itselläänkin kaksi pientä lasta ja yksi koululainen.

Nyt on taas muutoksen aika, alan olla henkisesti ihan loppu tähän työaikaan. Aamulla on tosi kivaa tietenkin lähteä kiireettömästi kotoa. Lähettää eskarilainen taksilla eskariin ja sitten huristella pienimmän kanssa hoitopaikan kautta töihin. Mutta, mutta mihin MINÄ olen kadonnut? Näen poikaa aamulla sen aikaa kun ollaan kotona ja illalla maksimissaan tunnin, kun hän jo meneekin yöunilleen -ja hyvässä lykyssä kiukuttelee koko tämän tunnin väsymystään ja päivän ikävää. Kotihommat on kaikki (välttämättömiä lukuunottamatta) tekemättä, kun en enää kertakaikkiaan jaksa. Niimpä vaihdan helmikuun alusta takaisin työaikaan 8-16.

Viljolle se merkkaa vähän pidempää päivää, mutta ei vieläkään ihan "täyttä". 8-14 tulee olemaan uusi hoitoaika, ainakin nyt toistaiseksi. Jos sitten isäpappa jossain vaiheessa joutuu myöskin rukkaamaan työaikansa "lähemmäs normaalia" pitää hoitoaikaa jälleen katsoa uudelleen. En usko, että poika kuitenkaan enää tähän parin tunnin lisäykseen enää reagoi, kun kerran on jo tottunut olemaan hoitopaikassaan :)

Viljon suusta löytyy nyt 8 hammasta ja kaikenmoinen karkeus menee kurkusta alas. Hänellä vain piti odottaa tuohon lähemmäs vuoden ikään, ennenkuin kurkusta alkoi mennä esim näkkäri -meidän herkkäkurkku :)

Puhetta ei vielä tule, mutta sanantapaisia on ihan viimeaikoina alettu tapailla. Mielenkiinnolla odotan, että mikä mahtaa se ensimmäinen sana olla :)

Niin, ja onhan meille tietenkin myös tulossa se "yksi vielä" eli la on 21.7... :D Saa nähdä, joko mun vannotukset pitää paikkansa, ja tämä nyt sitten olisi jo "se viimeinen" :)

Ikäväkseni huomasin, että näitä anonyymejä on ollut täällä poissaolon aikana liikkeellä ilkeine kommentteineen. Täysiä asiattomuuksia ja asianvierestä vedettyjä johtopäätöksiä. Noh, jos jonkun mieli siitä nyt paranee, että löytää ilkeilyä ja viisastelua mitä ihmeellisimmistä asioita, niin siitä vaan.

Täytyy vaan ihmetellä, että missä ihmeessä tässä maailmassa on suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus? Tuntuu, että ihan normaalista arjestakin löydetään mitä kummallisimpia jeesustelun kohteita... Tosin nykyään tää netti tuntuu ainakin keskustelupalstojen osalta enemmänkin olevan pikkusieluisten ihmisten pätemisen temmellyskenttä kuin vertaistuen ja normaalien ihmisten ajatustenvaihtopaikka. Mutta tämähän nyt menee ihan asian vierestä :D

Hyvin siis voidaan ja kevättä odotellaan! Tämä kylmyys alkaa jo riittää...