Meillä päivät sen kun kuluu vaan. Nyt on sellaiset liikkumisen meiningit, että meinaa ihan kokonaan mennä yötkin risoiksi. Konttausasento on niin kovin hakusessa, ettei poika pysty nukkumaan, kun herää olevansa konttausasennossa. Niimpä äiti tassuttaa sängyn viereen ja laittaa takaisin kyljelleen ja poika simahtaa saman tien. Sama operaatio toistetaan 5-15 kertaa ennenkuin nukahtaa varsinaiseen syvään uneensa. Välillä unipätkä on vartin välillä minuutin, toisinaan voi mennä jopa puoli tuntia.

Poika siis menee nukkumaan 8 aikaan ja yleensä toi uni rauhoittuu siinä 23 paikkeilla. Viime yönä vetikin sitten 23-3.30 unta. Oli äiti aika ihmeissään kun kävin pojan hakemassa viereen. Joo, mä edelleen otan pojan viereen kun yöllä herää -jotta me kaikki saamme nukkua ja mä kerta kaikkiaan rakastan sitä pienen pientä (noh, ei ehkä ulkoisilta mitoiltaan) tuhisevaa lämpöpatteria siinä vieressä. Nukutaan kaikki hyvin aamuun asti. Toimii siis meillä, vaikka vannoinkin, että omasa sängyssä opitaan nukkumaan. Tyydyn nyt tällä erää siihen, että poika nukahtaa omaan sänkyyn suuremmitta ininöittä.

Poika myös puskee ylös, eilen yllätin hänet tavaralaatikon päältä keikkumassa. Olisi varmaan lyönyt päänsä komeasti (laskeutuminen kun ei tässä vaiheessa vielä ole kovin iso vahvuus) mutta onneksi äiti huomasi, ja laskeuduttiin hallitusti.

Koira saa myös toimia niin vuoristoratana kuin muuten vaan kiipeilytelineenä. Riippuen aina siitä kulmasta, mistä poika aloittaa päälle kiipeämisen.

Joka päivä paistaa pojan naamalta "äiti näetsä mä osaan tällaista?!" joka on aivan mahtavaa. Miten voikin toinen iloita jostain asioista niin kympillä. Siinä on meillä aikuisilla kovasti opettelemista. Eletään tässä hetkessä ja ollaan onnellisia siitä mitä on. Minä olen tällä hetkellä todella onnellinen ja elän vain päivän kerrallaan.