Nyt on äippä vähän tolaltaan, siis ajan kulusta! Juurihan minä jäin äitiyslomalle, ja kohta on jo TOUKOkuu, siis mitä ihmettä, mihin ne kaikki muut kuukaudet on hävinnyt?! Juurihan poika syntyi, kohta se on 4KK!?

Mä en kestä, kohta mun pitää viedä nuppu hoitoon ja mennä itse töihin *vilunväristys*, voisko joku lisätä kelloon tunteja ja kalenteriin lisää kuukausia, vaikka vain tänä vuonna, pliis!

Mä yritän imeä joka päivä vauvahajua ja muutenkin imeä vauva-ajasta kaiken irti. Nyt on vielä Viljo niin helppo, tyytyy siihen mitä saa, ei osaa vielä itse tahtoa. Kohta rauha rikotaan, tiedän, ja siitä alkaakin sitten se "luopuminen". Lapsi haluaa olla minä itse, ja niin kuuluukin. Mutta se on taas sitten eräänlaisen luopumisen paikka.

Toisaalta on kivaa, kun lapsi kasvaa, saa taas itse olla vähän enemmän itse. Kaikki pienen lapsen vanhemmat tietävät mitä tarkoitan. Ensimmäiset noin puoli vuotta äiti on niin täysillä äiti, ettei oikein muuta osaa olla (ainakaan minä). Vaikka näennäisesti tekee jotain, niin toinen korva on koko ajan lapsen puoleen höröllään. Ei osaa olla mitään muuta, kun on se suuri ja mahtava äiti.

Isäntä sanoi yksi päivä herttaisesti. Pikkuinen kiukutteli ja hän tavalliseen tapaansa huikkaili sohvalta "ota tää, tää ei tykkää musta" johon minä korjaamaan, ettei se ole siitä kiinni. "mutta kun sä osaat aina taikoa sen hiljaiseksi" Niimpä, Viljo on vielä siinä iässä, että pelkästään äidin syliin ottaminen riittää, eikä siinä auta ketään muu. Koska pieni nyytti on päättänyt, että haluaa äidin ja vain äidin. Jos se on mahdollista, niin hän ei muuhun tyydy. Tai ei isällä riitä pinnaa odottaa, josko kaveri tyytyisi kumminkin :) Äiti on se helppo ratkaisu.

Tänään äiti lähtee hetkeksi kotoa ja isi saa pärjätä. Isi pärjääkin, mitä nyt vaan jännittää, kun on vastuussa, eikä ole vielä sitä ajan tuomaa itsevarmuutta. Vaikka kuinka yritän tolkuttaa, että vauvat on niin yksinkertaisia, että kyllä niiden kanssa pärjää. Sitä paitsi, jos vauva itkee, ei se siitä rikki mene. Vauvan itku on niin isälle kuin isosiskollekin edelleen kova paikka, vaikka se ei välttämättä tarkoita juuri muuta, kuin "hei mulla on tylsää" :)

Tänään siis heitän koiran takakonttiin ja me lähdetään treeneihin, tämä on ilmoitettu jo viikko sitten. Tosin tänään aamulla kun asiasta miestä muistutin, oli ilmeisesti illaksi varattuna jo jotain muuta, mutta ei uskaltanut sanoa mitään...

Koira ja minä, kaksi tuntia, aikuisia muita ihmisiä ja koiria, AAAH ja mä imen itseeni aikuisseuraa, jotta jaksan taas olla vahvasti äiti, se joka on aina saatavilla :D