Jaahas, ja sitten on keksinyt herra 2vee, kolme kookoo, että iltaisin nukkumaan menoakin voi alkaa vastustaa. Näin kauan siihen sitten meni, että meillä oli aivan enkelimäinen nukahtaja. Noh, ei tämäkään kauaa kestä, meni vain äidillä hetkonen, että ymmärsin, mistä kenkä puristaa.

Lastenhuoneesta kuuluu "äitii" "äitii" Sillä äänensävyllä, mitä lapsi käyttää kun on jotain asiaa. Tätä jatkuu aikasten loputtomasti, ihan niin kauan kun äiti jaksaa vastata "mitä". Jestas mikä raivari, kun vastaaminen loppuu. Sitä sitten kestää ja kestää, välillä käyn laittamassa peiton paremmin (kun itku menee ns. holtittomaksi) ja taas konsertto jatkuu.

Oikein kiva, meinasin vähän aikaa sitten, että pojat voisi siirtää samaan huoneeseen. Juu, ei voi.

Tätä nyt sitten odotellaan, että kauanko kestää. Ohimenevää toki (ja mitä suurin syy on tuo MINÄ TAHDON) mutta jotenkin tuntuu, että se vanha tyyli nukahtaa oli kumminkin kivampi :)

Pikkuveljelle on tulossa ylähampaat. Toinen tuntuu ja näkyy jo valkoisena, ei ole vielä tullut läpi ikenen. Löytyi siis selitys siihenkin, miksi pari yötä on vissiin ollut vähän tuskaa ja ahdistusta ienosastolla. Päivällä poika on kuitenkin edelleenkin aivan valloittava hymymies, eikä pahemmin huonoa tuulta ole näkyvissä. Paitsi silloin kun on nälkä, sen asian kanssa ei (tämänkään) lapsen osalta ole leikkiminen :D

Pannari jo uunissa tuoksuu, eikun iltapalalle :)

Äidin naurunappula

Äidin traktorimies

Yhteisleikkiä