Tänään pienin kävi neuvolassa ja mitoiksi saatiin 4460g ja 55cm eli hyvin kasvaa :) Isi oli onneksi muiden kanssa kotona, niin päästiin ihan yksinään ihmettelemään sijaisneuvolantätiä.

Meillä talonmaalausprojekti jatkuu, tänään alkoi vähän huvittaa syöttäessäni Pienintä: ikkunasta kuului miehen ääni: "onko sulla tilanne päällä?" Minä: "No joo, tää roikkuu tississä" Mies: "okei, kun kerkiät niin viitsitkö tulla renkkaamaan tota nosturia, mä en pääse mihinkään" :D Noh, mä sitten laskin vauvan sitteriin (Viljo oli päikkäreillä) ja menin "pelastamaan" rakkaan aviomieheni kavalan nosturin kynsistä. Onneksi sentään oli vain katon rajassa, ettei ihan 20 metrissä sentään :) Nyt on niin kiva maalauskeli ja mies meinaa saada talon jo tänään maalattua, saa nähdä miten käy.

Eilen illalla jo sovittelevaan sävyyn sanoi, että josko silloin isyysloman aikaan mentäisiin johonkin, kun ei hän täällä kotona osaa olla tekemättä mitään. Totta, kyllähän se on tässä jo kohta 4 vuoden aikana huomattu, rakas siippani ;) Eli katsotaan nyt mihin koloon saadaan "sovitettua" se miehen vapaa (töitten puolesta) ja sitten kyllä ollaan hetki pois kotoa, jotta miehenkin aivot saadaan vähän nollattua. On ollut vähän paljon kaikkea projektia viimeaikoina, ja mieshän on myös sitä tyyppiä kun ei vaan osaa olla. Mietinkin tuossa, (kun oli vähän "selvempi" kausi näistä imetyshöyryistä :D) että me ollaan vähän kumpikin näitä suorittajatyyppejä ja kiukku tulee kun ei jotain saa "rauhassa tehtyä" :O) Ilmankos jossain kohtaa aina meinaa kiehahtaa -vaikkei toinen tee mitään "tahallaan" :)

Pitää vissiin tehdä tuonne reunaan blogiin oma laatikkonsa myös tälle nuorimmalle, kunhan kerkiää :) Varmaan "illan pimeinä tunteina" nämä päivän melkein 2h meneekin tuolla naamakirjassa päivittelyyn ja firman sähköpostien lukemiseen. Niin ja siis sitten on vielä ne normaalit kotityöt :D Mutta en valita, on tämä niin ihanaa kun ei tarvitse toisaalta olla töissä, eikä mennä sen enempää kellon mukaan!

Viljokin alkoi nukkua 7:30-8:00 asti aamuisin, kun siirrettiin meidän sänky pois hänen huoneesta. Pienimmälle ajattelin laittaa tuon matkasängyn myöskin "omaan tilaan" vintin eteiseen, josko on samanlainen kuin isoveljensä, että kaipaa vaan "own spacea" sitten kun jotain jostain ymmärtää. Nyt pienimmälle tuntuu riittävän lämpö ja tarpeeksi tiukka paketti peitosta ympärillä, jos vaan massu on täynnä -niin unta riittää :) Hyvä niin, massuvaivoja ei ole kuin muutaman kerran päivässä ja näistä me kyllä selvitään helposti hytkyttelemällä sylissä.

Eli kaikki on Seesteentymässä täällä kotirintamalla. Niinhän se on, että jahka asiat alkaa rullaamaan, alkaa myös tuntua siltä, että tästä selviää kumminkin :D

Ristiäiset pitäisi varata ja sitten alkaakin pikkuhiljaa suunnittelemaan niitä... Lisäksi pitäisi ratkaista tuo 1,5veen hoito... Me ei VOIDA antaa pois Viljon tosi hyvää hoitopaikkaa, koska sitten on pelkona ensi vuonna, että joudutaan viemään molemmat hoitoon melkein 30km suunta (!) päähän. Nyt on hoitopaikka naapurikylässä n.10km suunta. Ei ole helppoa tämä kuntaliitosten aika vanhemmillekaan!

Pyörittelen ajatusta, jos Viljo olisi 3pv viikossa hoidossa vajaa 5h, mutta aikataulutus on tämän suhteen vielä vähän kesken. En oikein keksi miten saan tuon toimimaan niin, että nukkuisi päikkärit sängyssä, ja kuitenkin mies hakisi pois hoidosta. Veisin vasta isosiskon taksikyydin tultua hoitoon -eikä siitäkään tiedä ennenkuin parin viikon päästä, että mikä mahtaa olla aikataulutus tänä syksynä sen suhteen. Eli miettimistä riittää myös näissä juoksevissa asioissa, mutta nyt tuo pieni pötkylä on sitä mieltä, että "ruoka aika" :)

Tässä pari viimeaikaista otosta kesälomareissulta 2 yötä poissa kotoa:

Tää haluaa koko ajan katsoa, mitä kuvia näkyy... :)

Uudet uikkaritkin tuli testattua

Ja lisäksi vielä Pienin totutteli matkasänkyyn -sitteri kun unohtui kotiin, ja tuo oli ainoa paikka missä oli turvassa isoveljen "ylenpalttisilta" suukotuksilta

Kiitokset kommenteistanne! Mä luulen, että tämä jää tänne oleilemaan -katsotaan sitten jos näyttää ettei päivitettävää tule (tai ei tule päivitettyä paremminkin... :D) niin sitten katsellaan uudelleen.

Jotenkin musta myös tuo salasana hommeli on sellainen, että kun ei kerran mitään peruspotretteja pahempaa ole kuvarintamalla, niin en niiden takia viitsi salasanan taakse mennä. Kaikki jotka salasanaa käyttävät, ihan siitä vaan, jokaisen oma valinta :)

Kyllä mulla korvat huutaa tänkin päivän jälkeen hoosiannaa -tänään oon ollu poikien kanssa kahden yhdestä eteenpäin ja kun ei kerran Viljo saa enää olla siskon kimpussa (lähti isin luo) niin tottakai se keksii kaikki mahdolliset ja mahdottomat "mitä ei saa tehdä" ihan vaan tekemisen huvista...

Isikin kävi kotona -vartin päästä se jo oli kummasti lähdössä taas johonkin, autotalliin, hakemaan sitä, ai niin mun piti mennä vinttiin... Kun ei tota jaksa kukaan, niimpä niin...

Mä oon taas sitä normaalia imetyksen aikaista "kaikki on mua vastaan" ja itku tulee siis siitäkin kun "mulle sanotaan" ts. puhutaan vain ääneen -mutta minähän olen syyllistymässä ihan kaikesta. Ei naurata, muuta kuin ehkä taas puolen vuoden päästä, nyt tämä on totista totta -vaikka sen itsekin tiedostan, mutta miksi mies ei voi ymmärtää!!??? Siis kun tämä on käyty jo ensimmäisen kanssa läpi. Ensimmäiset 3 viikkoa hän oli silloin kotona noin nukkumassa, ja mä yksin. Sitten kun vihdoin sain suuni auki, niin "ei hän oikeastaan ollut AJATELLUT että mä olen täällä 24h kotona yksin neljän seinän sisällä" DAAAA. missä mä sitten oisin ollut????

Viljon kanssa kaupassa käynti on tällä hetkellä suoraan sanottuna ihan helvettiä. Onneksi mies pystyi tämänkin kertomaan mulle, kihisin kiukusta juurikin tänään kun "käytiin yhdessä kaupassa". Joopa joo... Mä siis menin pienimmän ja vanhimman kanssa kauppaan ja hän meni Viljon kanssa käymään erikoisliikkeessä, missä ei edes ole mitään hajotettavaa...  Miksiköhän mä pyysin, että voitaisiin mennä kauppaan yhdessä, kun mä en 3 lapsen kanssa pärjää siellä mitenkään helposti... Maidon joo pystyy ostamaan, mutta sitten Viljo onkin jo kipuamassa kauppakärryistä pois (ah! miten ihana uusi taito...) Eihän se lapsen vika, ole, ettei pysy missään ja kuitenkin kun kaikki kiinnostaa... Mutta kun pitäisi samalla miettiä mitä piti ostaa, miettiä mistä niitä löytyy ja mitä mä olinkaan jo ostanut (imetysaivot...) niin ei oo hei helppoa ei! Mä oikeasti ihmettelen, olenko mä joskus selvinnyt tästä ikäkaudesta hengissä :D :D :D

Tosin silloin ei ollut myöskään 7v isompaa, jota pitää ohjeistaa (ikävä kyllä) yhtä paljon, kuin sitä 1,5vuotista, sillä erotuksella, että se uskoo ja ymmärtää suurimman osan mitä hänelle sanoo. Edelleenkään toiminnanohjailu on niin heikolla tasolla, että esim. mun väistely ja poukkoilu kaupassa on liikaa -eli loppuen lopuksi meidän on keksittävä tähänkin joku ratkaisu, tänään se oli se, että hän veti perässä kärryä jota mä lastasin, mutta reunaa myöden... 2min päästä taas ohjeistamassa, että se reuna menee tässä... 2min päästä "miksi sä olet siellä käytävän keskellä, mene reunaan" jne. I think you got the picture...

Mut siis, äitinä on hauskaa, ja suurimman osan ajasta tämä lasten hoitokin on ihan yes, mutta miksi Helle, Miehen poissaolo ja lisäksi vielä tämä viikonloppu kun lähdetään reissuun on ympättynä 5 päivään??! Noh, kyllä me selvitään, tämä on taas tätä marmatusta, kun ei ole ketään muitakaan "aikuiskontakteja tässä lähellä". Niin ja juu, kyllä se mies on suurimman osan aikaa tekemässä ihan hyödyllisiä juttuja (ts. sellaisia mitä on nyt vaan pakko tehdä) mutta miten se täällä sisällä tuskaillessa tuntuu aina vaan siltä, että minä teen kaikki "pakolliset" ja se toinen vaan sluibailee -eihän se niin ole! Mutta totisesti, mä en pysty päättämään mistään mitä mä teen itse, sehän se tässä on se SUURIN epäkohta. Mulla on 24h päivässä joku muu, kuka päättää mistä mun päivä koostuu, sehän se tässä (taas) mulle se suurin juttu on :)

Noh, onneksi huomenna lupasivat että helle ei enää jatku näin kovana, mä yritän uskoa siihen ja lähden syöttämään tuota ihanaista pienimmäistä! Ja edelleen olen kiitollinen että kaikesta huolimatta 1,5vee on nyt nukkunut kokonaisia öitä jo 4kk!!! Mistä olen suunnattoman kiitollinen!

Kiitoksia :) Ihanaa, että joku sentään vielä muistaa. Haastavinta tässä arjessa ja raskaana olossa tuntuu olevan "minän" katoaminen. Itken (öisin) koko ajan... Ja muutenkin tuntuu, että "minä en ole mitään" joo joo -valoisalla nää asiat näkee NIIIN paljon selkeämmin :D

Tää tunteellisuus ja tosiaan tämä mahdoton tunteiden vuoristoralli on tullut jotenkin ihan puun takaa. Lisäksi kun lisätään tähän päälle se, että töissä on suurinpiirtein kaikki heittänyt vuodessa häränpyllyä (niin että mikään ei ole niinkuin ennen) on ollut viimeiset 2kk sellainen olo, että ei ole hyödyksi missään. Töissä ei ole mitään tekemistä (uskomatonta, että samoissa tehtävissä kolme vuotta sitten burnout lomalla...) ja koko ajan on sellainen tunne, että kotona musta olis edes jotain hyötyä. Kun pääsee kotiin, ei ehdi tekemään juuri mitään vaan kaikki jää tekemättä -ja taas ollaan NIIIN turhia.

Tässä pitää nyt ottaa huomioon myös mun vanhat "kertoimet" tehokkaana ja aikaansaavana ihmisenä, jonka työn jälki näkyy aina ja joka paikassa... Ei siis paljon hivele itsetuntuntoa, että kotona pyykkivuoret kasvaa ja töissä olen niin tarpeeton, että koko päivä voi mennä ilman että puhelin soi tai sähköpostiin tulee mitään järkevää. Onneksi sentään Viagran mainostajat ei ole unohtaneet minua -tosin ihan täysin kohderyhmään en siinäkään tunnu kuuluvani...

Mutta siis korostan, että nämä on näitä äärimmäisiä tunteita (mitä tulee ja menee) pääsääntöisesti on ihanaa olla äiti ja töissä! Eli kaikkien häiriintyneiden Anonyymikommentaattorien on ihan turha alkaa pätemään :D

Koska kuitenkin, vaikka tekemättömyyden tunne on kaamea on silti ihan kivaa olla päivittäin tekemisissä aikuisten ihmisten kanssa. Ennenkaikkea hoidon aloittaminen on tehnyt hyvää Viljolle. Vaikka noin pienen vielä pitää olla vanhempiensa kanssa paljon, niin 6 tunnin päivittäisestä turvallisesta hoitopaikasta rauhallisessa kotiympäristössä mulla on pelkästään hyvää sanottavaa. Viljo on tullut rohkeammaksi ja myöskin luottaa myös muihin ihmisiin (vaikkakin vain muutamaan) kuin pelkästään äitiin. Työn aloittamisen myötä on myös isin ollut pakko ottaa vähän vastuuta tästä arjen pyörityksestä, mikä sekin on pelkästään ollut silmiä avaava vaikutus.

Se että, isi on kotona silloin kun äitikin ei vielä anna todellakaan miehelle kuvaa siitä, mitä todellisuudessa on olla joka päivä vaikkakin vain 4 tuntia lasten kanssa kahdestaan kotona. Toki ei sekään vielä kerro sitä, mitä on olla joka päivä esim. 8h yksin lasten kanssa kotona, mutta antaa kuitenkin jotain mielikuvaa, mitä kaikkea kotona olemiseen liittyy :) Tottakai on paljon miehiä, mitkä ovat lasten kanssa kotona koko ajan, mutta se onkin ihan eri tarina se.

Raskaana olo on ihan merkillistä verrattuna Viljon odotukseen. Viljosta mua vaan närästi ihan koko ajan, jotenkin tuntui, että se koko odotus oli enää lopulta pelkkää närästystä ja pahaa oloa. Vaikka silloin toki iloitsin myös siitä, että selkä ei vihoitellut. Nyt on ihan outoa, kun mennään viikolla 16+4 viikolla eikä oikeastaan mitään oireita pahemmin ole. Siksi en ole viitsinyt edes ajatella uuden blogin aloitusta tämän raskauden tiimoilta, voisi olla vähän tylsää luettavaa kun kahden kuukauden kohokohta on kun: "kerran vihlaisi mahan sivusta" :D

Sinänsä huvittavaa on, että näillä kahdella tulee olemaan ihan tismalleen sama ikäero kuin mun vanhimmillakin on. Siis tiedän vähän turhankin hyvin, että seuraavaksi edessä on maailman rankimmat 2 vuotta. Tosin nyt mulla on huomattavasti paremmat lähtökohdat, olen nimittäin opetellut (ja opettelen koko ajan) kommunikoimaan parisuhteessa... On muuten pirun vaikeaa, vaikka kaikissa oppineissa lehdissa yms. väitetään, että miehet ovat tuppisuita. Voin kyllä romuttaa kyseisen väitteen, koska meillä se tuppisuu ja asioiden sisään kerääjä olen selkeästi minä. Tämä on muuten sitten ihan älyttömän vaikea myöntää, edes itselle! Varsinkin kun on koko ikänsä luullut olevansa se "hölöttäjä" jne. niin nyt voin rehellisesti sanoa, että kun oikeasti on asiaa, niin tämä akka vetää mullit ja on hiljaa -tosi loogista! Tästä siis on opeteltu myös pois, välillä hyvällä ja välillä vähän huonommalla menestyksellä :D

No ohhoh, menipäs filosoofiseksi :D

Sitten loppuun kuulutus! Koska mun koneeni kaatui ja tapahtui kaikkea muuta niin TUPUN salasana jäi lopulta pyytämättä! Eli kuka lukee Tupun tarinoita niin vinkatkaa, että täällä olis yksi salasanan kaipaaja (zimaz at yahoo piste com)!

Ja vielä Esikko, nää sarjakuvat on ihan huippuja :) Kannattaa mennä tutustumaan, jos on luppoaikaa http://xkcd.com/674/

Tämä postaus on täysin turha ja varmasti huomenna jo hymyilyttää, mutta nyt ei hiukkaakaan. Siis varoitus, tämä on todellista vuodatusta.

En ole kunnolla nähnyt miestä pariin kolmeen (Vai montako päivää tiistaista lauantaihin on?!) päivään. Niin siis, onhan se pyörähtänyt kotona, kun olen soittanut A) ruoka on valmista B) ruoka on valmista C) voisitko tulla syömään niin siis mainitsinko, että hän on käynyt kotona syömässä?

Ja nukkumassa, niin siis unihan on sitten maittanut, kun on koko ajan ollut tekemässä jos mitäkin hommaa jos missäkin paikassa.

Niin siis mulla on ollut kaikki rakkaat lapseni täällä ja vielä ihan alkuviikosta kuvittelin (siis minä, idiootti) että tehtäisiin jotain kivaa keskenämme. Niin siis ihan jopa miehen kera, juu nyt tiedän, että siis ihan tyhmä idea. Siis viettää aikaa miehen kanssa, lapset olen saanut tiiviisti pitää.

Meillä isommat menee nukkumaan klo 20, koska muuten eivät nuku tarpeeksi. Heräävät joka tapauksessa aamulta klo 7, oli päivä tai vuodenaika mikä tahansa. Eli parempi ajoissa nukkumaan, kuin myöhään seurauksena kärttyinen väsynyt muksu. Tämän yhtälön kanssahan sopii yömyöhään tehtävät "pikkuhommat".

Noh, nyt päästään tähän ihanaan lauantaipäivään, minkä tiesin jo olevan kiireinen, koska miehellä "virallista menoa" jo valmiiksi 12-17. Ei se mitään, ajattelin, onhan siinä sitten ilta aikaa. Juu ei ole. Mies lähti "neuvotteluun" klo 19 (niin siis silloin kun olin lapsikatraan kanssa juuri lähdössä helteisestä kerrostalokämpästä mun kummilapsen synttärikutsuilta).

Ei siinä mitään, kerrankos tuo lahovintti mies nyt unohtaa moisen yksityiskohdan kertoa, että noin myöhään lähtevät. Ajattelin, että ehtiihän tuo sitten ysiksi kotio ja sitä rataa, ei hätää, kyllä mä vielä yhden illan jaksan yksinään. Mutta EHEI, nyt äsken tuli viesti "mites siellä" vastasin neutraalisti, ja perään kyselyn, että mihin aikaan ollaan kotiutumassa, ei kuulemma tiedä. Ja voi sun Kerpele mä sanon.

Nyt on raivomittari aika pitkälti rajotinta vasten. Millonkas mä sitten päätän häipyä tästä huushollista sanotaan nyt vaikka ihan vaan vuorokaudeksikin?, "en sit ihan tarkkaan tiedä millon palaan" Hitto vieköön, en mä naimisiin sen takia mennyt, että siitä päivästä lukien oon yh-äiti... Okei toi oli nyt lievää kärjistystä, mut you got the point...

Että osaa ottaa aivoon!!!! Ellet huomannu!!! Mä lähen nyt vetää itkupotkuraivareita, mähän oonkin ainoo kun en oo tänään vielä näistä paikallaolevista perheenjäsenistä sitä tehny!!!

Voi olla aamulla vastassa aika jäätävä äippä, jos miekkonen koittaa huomenna jotain "yhteistä perhesunnuntaita ajatella"...

Näin kun on aikaa...

Tein sitten tuollaisen testin :

Tuloksesi:
Sosiaalinen	28%
Tieteellinen	25%
Systemaattinen	51%
Yrittävä	56%
Taiteellinen	9%
Käytännöllinen	41%

Vastauksiesi perusteella olet yrittävä ja systemaattinen. Alle on listattu joukko ammatteja, joissa voit parhaiten hyödyntää näitä ominaisuuksia. Tarkemmat kuvaukset eri ammateista ja niihin kouluttautumisesta löydät ammattinetti.fi:stä.

Pankinjohtaja
Myyntiedustaja
Kiinteistönvälittäjä
Myyntipäällikkö
Verovirkailija
Hotellivirkailija

Eli äitiysloman jälkeen mihinkään omiin hommiin palata... Suoraan PANKINJOHTAJAKSI vaan!

Ja kaikille niille, joille tää tuli yllätyksenä, en ole äitiyslomalla pankinjohtajan työstä ;)

Kyllä tämä äitinä olo on sitten ihanaa. Ei voi muuta kuin huokailla, kun tuo lapsonen on NIIN kiltti. Miten voikin olla noin elämäänsä tyytyväinen lapsi! En todellakaan ole koskaan kokenut tällaista vauva-aikaa. Ei vanhemmat sisaruksetkaan nyt sentään noin kilttejä olleet, vaikka en toki mitään "kauhu" vauva-aikaa ole varmasti kokenutkaan.

Tarkoitus ei ole kääntää veistä haavassa, niillä, joilla tilanne ei ole ihan yhtä auvoinen. Lähinnä vain itselle muistiksi -heikoille hetkille, niitäkin vielä varmasti tulee useita :)

Eilen käytiin aamupäivällä tytön kanssa fysioterapiassa. Tyttöhän on siellä käynyt jo vuoden vanhasta eli nyt sitten jo viisi vuotta! Hui kamala! Mistä tulikin mieleeni, ja itselle muistiin, että fysioterapeutille voisi kutaista jotain kiitokseksi näistä vuosista. 

Kotimatkalla poikettiin hakemassa isä työpaikaltaan ja käytiin neljästään syömässä työpaikkaruokalassa lounas. Aikuiset veti kaalikääryleitä ja tyttö valitsi itselleen hernekeiton. Jälkkäriksi pannaria ja kemavaahto+hillo, NAM!

Iltapäivällä lähdettiin taas liikenteeseen, kun ajeltiin Lemuun ostamaan tytölle vihdoinkin isompi turvaistuin (Britax Kid Plus), bongasin Keltaisesta Pörssistä huomattavan edullisen yksilön ja sattui vielä meidän matkan varrellekin :) Tyttö oli siitä tosi ylpeä, ja onhan siinä huomattavasti mukavampi istua kuin liian pienessä Two way Elitessä, mikä nyt vaan on ollut käytössä, kun kirpunkokoinen tyttö siihen on mahtunut... Äidin saamattomuutta siis.

Tämän jälkeen huristeltiin Naantaliin Viljon kummitädin luoksi, ja siellä ehdittiin piipahtaa parin tunnin ajan, jonka jälkeen huristeltiin Raisioon, jossa tiputettiin tyttö kyydistä -lähti isälleen Turkuun.

Sitten ajeltiinkin Viljon kanssa kahdestaan kotiin. Viljo veti pari tissillistä maitoa ja nukahti yöunilleen jo kahdeksalta. Veteli sohvalla unia massullaan puoli yhteentoista ja sitten siirryttiin yläkertaan makuuhuoneeseen. Taas tissillinen ja unta huppuun neljään!!! WOW, tähän voisi tottua, jatka poika samaan malliin :)

Nyt mä jatkan tätä mun energian jakamista johonkin muuhun, kuin netissä roikkumiseen. Täällä surffaamisessa saa nimittäin kulumaan ihan uskomattoman määrän aikaa. Olenkin todennut, että paras tapa on aamulla katsoa "tärkeimmät" ja iskeä koko läppäri kiinni. Muuten tänne tulee koko ajan palattua ja käytettyä "tehokasta aikaa" ihan turhanpäiväiseen :)

Ai niin, ja eilen oli JUHLAPÄIVÄ, mä olen nimittäin ollut nyt 2 vuotta polttamatta tupakkaa!!! En vielä ole keksinyt miten itseni palkitsisin... Toisaalta pitää palkita pian, jos kyse on ruuasta, kun tarkoituksena olis pitää herkuton huhtikuu...

Eli poika oppi hymyilemään!!! Eilen oli jotain viitteitä eli hymynkaretta tuli aina vähän väliä, mutta en ollut ihan kuitenkaan vielä varma, että oliko se kuitenkaan "tarkoituksellista". Tänään aamulla isi ilmoitti, että tämä muuten hymyilee :D Sanoin, että voi hyvin olla, kun mun mielestä jo vähän eilen harjoitteli, ja nyt on sitten pitkin aamupäivää saatu hienoa repertuaaria pojan hymystä :)

Saa nähdä kauanko menee, ennenkuin saan sen ikuistettua. En oikein usko, että tuo kameran linssi ihan heti saa aikaan hymyilyä, kun vielä tarvitaan melko paljon kannustushymyä, että saa sen esiin.

Muuten meillä on ollut seesteistä. Torstaihin asti oli isommat muksut täällä viihdyttämässä pikku veikkaa, välillä vähän turhankin kiinteästi, että piti toppuutella. Varsinkin tytöllä on tapana juosta paikalle heti kun poika vähänkin vingahtaa, ja tunkee tuttia suuhun. Monta keskustelua käytiin, että vaikka hyvä onkin pitää huolta niin rajansa kaikella. Ja jos äiti sanoo, että veli yrittää nukkua, niin silloin ei saa juosta varsinkaan paikalle, koska pienen kiukuttelun jälkeen veli kyllä nukahtaa.

Tytölle on tosi kauhea paikka jos toinen itkee, valtava hoivavietti pukkaa heti pintaan. Hän ei millään tunnu ymmärtävän, että vauvat vähän aina itkee, että vaikka kuinka hoitaisi, niin täysin itkutonta vauvaa ei olekaan. Hän tuntee myös valtavaa epäonnistumista, jos vauva ei heti rauhoitu, vaikka kuinka yritän selittää, että ei vauvat välttämättä rauhoitu heti, ja vaikka ne jatkaakin itkua, ei se ole silti paha asia. Näköjään ei ihan mene jakeluun, että vauvat ei toimikaan ihan samalla tavalla kuin nuket, että välittömästi on hiljaista, kun teet tietyt kommervenkit :)

Yöt on edelleen sujuneet samalla mallilla. Nyt iltaisin kiukuttelu on selvemmin liittynyt ihan nukahtamiseen, eikä niinkään vatsanväänteisiin. Huudon määrä on myöskin vähentynyt ja lyhentynyt ennemminkin sellaiseksi nukahtamisraivoksi, kuin kipuitkuksi. Tosi hyvä, koska tuo raivoamisitku on huomattavasti helpompi "kestää" kuin ihan puhdas kipuitku, jonka edessä on niin voimaton.

Ensi viikon tiistaina on jälleen punnitus ja mielenkiinnolla odotan lukeamia... Posket pullistuu siihen tahtiin, että painon nousu sinänsä tuskin on ongelma. Päinvastoin, sais musta vähän vähemmänkin kasvaa... Nimittäin osa 62cm kapeista vaatemalleista alkaa kohta jäämään pieneksi... 56 cm ei ole mahtunut pariin viikkoon. Seuraavaksi pitää pyydystää jostain sopiva tämän kelin lakki.

Torstaina vein vanhemmat lapsukaiset isälleen ja siinä samalla toteutettiin pienimuotoinen Mylly kierros. Kävin tuhoamassa häälahjaksi saamaamme lahjakorttia, ja "harmi" vaan, että Sokoksessa ei ole isännälle mitään sopivan kokoista tarjoata, niin oli pakko itselle vaan ostella :) Ostinkin muutaman paidan ja yhden villatakin joka oli niin kaunis, etten voinut vastustaa kiusausta (vaikka kudonkin, niin voihan villatakkeja silti myös ostaakin...). Ikävä kyllä jotain tapahtui ilmeisesti matkalla, koska kun kotona uudelleen sovitin takkia siinä oli ihan liian pitkät hihat.

Niimpä ensi viikolla on taas mentävä Myllyyn... (voi harmi :D) vaihtamaan tuo takki sopivampaan kokoon, eli yksi pienempi kiitos. Vaikka sovitin takkia kyllä paikan päällä, en tiedä mikä osa imetysaivoista oli ollut päällä, koska hihat on käytännössä melkein 10cm liian pitkät, kun pitää hihattoman aluspaidan kanssa. Ehkä otti sitten päällä olleeseen paitaan jotenkin kiinni? Muutenkin totesin, että luojan lykky noissa alennusmyynneissä on ne alennustaulukot, aivan mahdoton tehtävä on imetysaivon yrittää pähkäillä paljonko on -20%, -70% yms. tosi vaikeita laskutoimituksia. -50% mä sentään hanskasin jotenkuten :D

Imetysaivo on myös tosi huono tuon tärinäsitterin kanssa. Sehän toimii pattereilla... noh, mä oon jo kahdet patterit tuhonnut siitä siten, että unohdan sen vaan yksinkertaisesti päälle... Vaikka se siis tärisee niin että sen totisesti kuulee, niin mä vaan totun sen ääneen niin täysin, että kun muksu herää/vaatii huomiota, mä en koskaan muista laittaa sitä pois päältä. Siinä pitäisikin ilman muuta olla sellainen deluxe malli, joka sammuu itsekseen kun muksun paino nousee pois sen päältä!

Jahas, nyt pitää varmaan alkaa loihtia jotain syötävää, alkaa massu kurnia siihen malliin.

Nyt jatkuu blogikirjoittelu :)

En tiedä miten pitkäkestoinen ja miten tiuhaan tänne tulee kirjoiteltua, mutta jonnekin on pakko purkautua :)

Jatkoa siis Onnelliselle Perheenlisäykselle. Vauvaelämän kirjoittaminen raskausblogiin ei oikein tuntunut mukavalta, eli aloitin siis kokonaan "uuden luvun".

Tervetuloa siis minun elämääni, pääsääntöisesti täällä varmasti käydään läpi äidiksi tulemisen tunnetta näin kolmannen kerran, ja tietenkin pienen miehen kehitystä. Lisäksi myös yritän läpikäydä tätä äitiyttä, miltä se tuntuu ja miten se äitiys minussa ilmenee. Olen nimittäin joskus väittänyt, että en koskaan tee lapsia, nythän niitä on sitten jo se kolme!

Pieni vauvamme syntyi siis: 15.1.2010 klo 8:18 ja siitä eteenpäin olemmekin opetelleet tätä yhteistä taivalta.