Tänään käytiin morjenstamassa neuvolan tätiä. Ei olis kylläkään ollut pakko, mutta me haluttiin samat punnitustulokset, mitä isoveljelläkin :)

Nimittäin tänä vuonna on poistunut 10kk neuvola kokonaan :O. On aika pitkä väli mun mielestä 8kk --> 12kk! Noh, eipä meillä olisi mitään ongelmaa ollut tuossa välissä, kun ruoka maistuu jne. Mutta jollekin tuo neuvola on vain ainoa kontakti ns. ulkomaailmaan?!

Meillä oli painossa pikkuveli porskuttanut ohi isoveljen painon (samassa iässä) ja pituudessakin ollaan edelleen sentin edellä. Että ei ole tämä meidän pikkuveli ihan niin "pikku" :) Jos käyrissä olisi +3 käyrä, niin pikkuveli olisi siellä, tasaisen varmasti -eli sen puoleen ei ole huolta mistään jättiläisestä.

Ja luonnettakin on alkanut löytyä! Että voi olla hetken päästä Viljo vähän ihmeissään kun veli alkaa tempoa takaisin :)

Meillä ollaankin oltu melkein pari kuukautta melko terveitä, nyt valuu molempien nenät. Kauhulla odotan ensi yötä, että nukutaanko vai ei. Onneksi meillä on vielä isi kotosalla pari viikkoa, niin ei sinänsä hätää. On vaan surkeaa kuunnella pienten yskintää ja karmaisevaa rohinaa kun yrittävät nukkua. Varsinkin vanhempi saa yleensä flunssassa ihan karseita yskäkohtauksia. Jos aikuinen sillä tavalla yskisi, ei tosiaankaan olisi ääntä seuraavana päivänä.

Näissä duracel:eissa sen sijaan riittää virtaa, ihan ilman patterin vaihtojakin.

Tänään oli spesiaalipäivä. Isi piti poikia ja tyttö ja äiti kävivät ratsastamassa. AUTS! Voin vaan kuvitella miten gasellin askelin huomenna kiivetään rappusia tai ylipäätään liikutaan. Tosin oli se sen arvoistakin. Naureskelin kylläkin anopille, että ei siihen kyllä enää sellaista paloa ole -kuin joskus nuorempana. Nyt on tosi kiva, kun hevonen odottaa valmiina, eikä harmita yhtään, että tallitytöt ovatkin hepan jo harjanneet, senkun laittaa varusteet niskaan. Sama pois lähtiessä. Kyllä sitä vaan ihminen laiskistuu. Ja tietenkin kun kotona saa koko ajan olla hyysäämässä, niin eihän siitä hevosen hinkkaamisesta enää mitään karmaisevia kiksejä voikaan saada. Siis tällainen jolla on ratsastushalua/taito, muttei enää niin ylimalkaista hoivaviettiä, että sitä ylimääräistä jäisi.

Oiva liikuntamuoto kumminkin ja totesin, että kun kerran tytön vien ratsastusterapiaan, niin miksen käyttäisi sitä aikaa itselleni hyväksi ja kopottele ja ota hikeä pintaan siinä samalla -mukavalla tavalla :) Minä kun en koskaan ole ollut (eikä minusta tule) mikään lenkkeilijä tyyppi. Pakkopullaa se on, väkisin saan itseni uutuuden viehätyksen voimalla liikkeelle ehkä noin 3 kertaa, sitten voittaa sohva! Sellainen mä vaan oon...

Oltiin me tekemässä pihahommiakin, toinen veteli sikeitä, toinen auttoi vähän turhankin innokkaasti. Vähän väliä oli joku hivenen "ei niin lasten" työkalu käytössä "ei niin lapsille" tarkoitettuun kohteeseen -kyllä me kuitenkin selvittiin ja isi sai pirttikaluston tehtyä.

Täällä on tuo nuorempi alkanut näyttää orastavia "minä itse" luonteenpiirteitään. Isoveljelle huutaa erittäin äkäisen ÄHHH, jos isoveikka yrittää viedä jotain minkä hän haluaa. Ei mee kauaa kun meillä on ekat nyrkkitappelut meneillään -painineethan nämä ovat jo pari kuukautta.

Isoveljelle vain ikävä ilmoitusluontoinen asia, että toi pikkuveljen kiusaaminen taitaa loppua melko lyhyeen. On tosta "pikku"veljestä mittojen ja ulkoisten raamien mukaan tulossa melkoinen jässikkä. Että loppukesästä voi olla aikamoista tahtojen taistelua.

Tällä hetkellä pikkuveli 9kk ei halua nukkua. Eilen nukahti lattialle istualleen. Siis istui ja siitä pää lattiaan jalkojensa väliin -ja vartin päästä nousi pystyyn "siis hei, enkai mä missannu mitään" -ilmeellä. Aika hupaisa pikku ukko. Aina välillä alkaa vaan ton "ei niin väsyneen" pienen miehen kanssa hermo kiristyä -kun se lapsen mieliala yleensä myös hieman heikkenee, kun "ei olla väsyneitä".

Niin on pojat erilaisia tämän nukkumisasian suhteen. Viljo on aina ollut sitä mieltä, että "nukkuminen, tuo ihana asia, jota teen mielelläni" -pikkuveli taas onkin näköjään sitten ihan vastakkaisen koulukunnan miehiä. Tällä hetkellä sen saa nukkumaan vain niin, että pitää väkisin sylissä siinä kohtaa kun kaveri on ihan nipattavassa kunnossa. Yleensä kesken raivon tulee sitten se unikin "ihan yllättäen" -kaikille muille ei mikään yllätys, paitsi asianosaiselle "ei niin väsyneelle" pienelle miehelle.

Pojat on myös alkaneet jo orastavasti leikkiä keskenään. Tämä tosin ei äidin mielestä ole leikki, mutta poikien mielestä ihan erinomaista ajanvietettä. He kaataa vuorotellen lelulaatikoita kumoon, leikkii ehkä 2min ja siirtyy seuraavan lelulaatikon kimppuun. Lelulaatikoita on tarkoituksella monta pienempää, jotta niihin lelujen kerääminen olisi edes jollain tasolla mielekästä. Yksi päivä viihdytin itseäni laskemalla montako kertaa kerään lelut yhteen lelulaatikkoon (siihen isoimpaan) jos siivoan aina kun pojat siirtyy siitä niin kauas, että saan tehdä sen rauhassa. Lopetin laskemisen siinä kuuden kohtaa, koska olin tehnyt sitä vasta pari tuntia ja kellon viisarit näytti aamu kahdeksaa.

Pojat myös ihanasti herää jälleen klo 6! Ihan sama mikä päivä on kyseessä tai herättääkö herätysklo tai jotain muuta vastaavaa. On niin valoisaa. Harkitsen vakavasti pimentäviä rullaverhoja, mutta emmin vielä, mahtaako sekään tähän asiaan pahemmin vaikuttaa.

On meillä uutisiakin, meille on tulossa kissa ja kani ensi kuun lopussa / kesäkuun alussa. Mä olen niistä ihan täpinöissäni :) Itsekseni mietin, että pakko näköjään joka vuosi joku vauva on kehittää tähän "vaivoiksi" jollei sitten enää ihmisvauvoja, niin aletaan sitten täyttää Nooan arkkia :D

Pikkuveli on myös alkanu reenata tosissaan ilman tukea seisomista. Tänään jopa seisoi niin, että vaihtoi lelua kädestä toiseen, mikä on jo aikamoisen taitava suoritus! Saas nähdä, kuinka paljon ennen vuosipäivää tämä pieni mies lähtee liikenteeseen...

HÄHÄÄ, tää on NIIN kiva leikki! Koirakin kattoo vieressä epäuskoisena...

Tässä näkyy poikien yhteispeli-ilme, ne on kyllä oikeita velmuja, että innolla odotellaan mitä kaikkea velikullat keksii. Yksi huomio, pikkuveli ei voi syödä syöttötuolin tuoli-pöytä mallilla, koska sehän menee hirveeksi rallaamiseksi pitkin kämppää. Isovelihän on ihan loistava vauhdin antaja eikä syömisestä kyllä tuu mitään, kun pitää vedellä mutkat suoriksi. Niimpä meillä pikkuveli syö ihan kylmän viileästi lattialla, ihan turvallisuussyistä :)

Isoveli on maastumies henkeen ja vereen, niimpä laavullakin piti olla oma maasturi mukana ja tietenkin se meni omia reittejään sillä aikaa kun muurikkapannu ja loimulohet kuumenivat

Jaahas, ja sitten on keksinyt herra 2vee, kolme kookoo, että iltaisin nukkumaan menoakin voi alkaa vastustaa. Näin kauan siihen sitten meni, että meillä oli aivan enkelimäinen nukahtaja. Noh, ei tämäkään kauaa kestä, meni vain äidillä hetkonen, että ymmärsin, mistä kenkä puristaa.

Lastenhuoneesta kuuluu "äitii" "äitii" Sillä äänensävyllä, mitä lapsi käyttää kun on jotain asiaa. Tätä jatkuu aikasten loputtomasti, ihan niin kauan kun äiti jaksaa vastata "mitä". Jestas mikä raivari, kun vastaaminen loppuu. Sitä sitten kestää ja kestää, välillä käyn laittamassa peiton paremmin (kun itku menee ns. holtittomaksi) ja taas konsertto jatkuu.

Oikein kiva, meinasin vähän aikaa sitten, että pojat voisi siirtää samaan huoneeseen. Juu, ei voi.

Tätä nyt sitten odotellaan, että kauanko kestää. Ohimenevää toki (ja mitä suurin syy on tuo MINÄ TAHDON) mutta jotenkin tuntuu, että se vanha tyyli nukahtaa oli kumminkin kivampi :)

Pikkuveljelle on tulossa ylähampaat. Toinen tuntuu ja näkyy jo valkoisena, ei ole vielä tullut läpi ikenen. Löytyi siis selitys siihenkin, miksi pari yötä on vissiin ollut vähän tuskaa ja ahdistusta ienosastolla. Päivällä poika on kuitenkin edelleenkin aivan valloittava hymymies, eikä pahemmin huonoa tuulta ole näkyvissä. Paitsi silloin kun on nälkä, sen asian kanssa ei (tämänkään) lapsen osalta ole leikkiminen :D

Pannari jo uunissa tuoksuu, eikun iltapalalle :)

Äidin naurunappula

Äidin traktorimies

Yhteisleikkiä

Ehkä jotenkin salaa toivoin, että menipä helpolla ohi. Viljolla alkoi tuo tahtominen jo tossa 1,5veen kohdalla ja alkoi helpottaa hiukan ennen kuin ikää tuli 2v. Nyt sitten tammikuussa oltiin kaksi ja 2,5vee häämöttää kesäkuussa tahdotaan taas ja siis niin vietävästi! Siis herran jestas, että voi pieni mies kirkua tyyliin "ihan mitä vaan, kunhan ei vaan sitä, mitä sinä ehdotat!!!"

Siinä vaiheessa, kun poika ne kilarit saa, on siis ihan sama mitä ehdotat. Se menee hetken (tai isomman hetken) päästä ohi. Mutta miten ne hetket voikaan tuntua ikuisuudelta!!! Ja että voi hermoja kiristää, kun joku asia, sanotaan vaikka aamupala saa sellaiset mittasuhteet, että tekis mieli äidinkin paiskata muksut takaisin sänkyyn ja lukita ovet perässä.

Huomenta, sitten kun olet päättänyt haluatko leipää, ja jos haluat, niin laitetaanko margariinia (jos laitat margariinia kysymättä, lentää leipä, koska sitä ei haluta)? Seuraavaksi tuleeko juustoa? Joo, hän haluaa juustoa, mutta RISTUS sentään ÄITI, ei NOIN päin... Ja taas lentää leipä.

Siis tarjotaan leipä, kysyttyään laitetaan leipään margariiniin tai vaihtoehtoisesti odotetaan niin kauan, että tenava on päättänyt, että laitetaan margariini (kestää max. 2 haukkua tai vaihtoehtoisesti sen aikaa, että margariini on jo jääkaapissa). Sitten tarjotaan juusto, mutta vain niiin, että pieni herranterttu saa asetella sen ITSE leivän päälle, ihan niin päin kuin kuuluu.

Meillä ei enää kysytä, eikä edes huudolla anneta muita lisukkeita. Jossain sentään kulkee kofeiinivajeisen aamu-unisen äidinkin sietoraja. Niin ja se leipä pitää tullla H-E-T-I kun poika on astunut pikkuvarpaansakin keittiöön...

Onneksi isi jää tällä viikolla 6 viikon isyysvapaalle nauttimaan tästä seesteisestä aamutunnelmasta.

Niin, muistinko mainita, että pikkuveli (huomenna 9kk) on oppinut myös nostamaan ihan järjettömän metelin, jos joku ei mene niinkuin hän haluaa :D

Kyllä äitinä vaan on ihanaa!!! :)

Meillä vissiin vihdoin (!) ollaan terveitä. Olikin sitten sellainen sairasteluputki, ettei paremmpasta väliä!

Liu'uttiin flunssasta toiseen ja vatsataudin kautta takaisin lähtöpisteeseen ;)

Tällä hetkellä on pienellä vielä antibioottikuuri päällä, ja tiistaihin asti sitä pitää tunkea tuon pienen suuhun.

Pienin kehittyy hurjasti! Ei ole kuin muutama viikko siitä, kun ryömiminen muuttui kokopäivä konttaamiseksi. No eihän siinä sitten mennyt kuin runsas viikko ja hän päätti kokeilla polvilla seisontaa! Nyt onkin sitten vajaan viikon noustu ihan oikeasti pystyyn, eli varmaankin parin seuraavan viikon ohjelmassa on tukea pitkin eteenpäin meno!

Missä on se äidin pikku vauva??! Niin se vaan aika menee!

Hoitopaikatkin hain pojille elokuun alusta eteenpäin. Töihin olisi tarkoitus mennä, kun koulut alkaa. Sinnitellään sitten jotenkin tuo kesä, mulla on kuitenkin 2 kesälomaa käyttämättä eli ei siihen kovin pitkää pätkää jää väliin, kun ei palkka juokse.

Kesä menee kuitenkin ihan siivillä, tiedän sen nyt jo!

Viljo on aivan ihastuttava 2 vuotias. Kaikki on vielä hienoa ja innostavaa :) Eilen sai poika mahtavat raivarit, koska ÄITI oli KEHDANNUT mennä tyhjentämään pesukoneen ihan YKSIN! Huutava vääryys, näemmä, desibeleistä päätellen :D Viljo on siis hyvinkin innostunut tyhjentämään pesukonetta, nyt kun osaa sen luukunkin jo avata. "auttaa" on aika paljon käytössä oleva sana.

Pikku mies (ikku mäis) on tosi kova muutenkin höpöttämään, ja suorastaan suuttuu, jollen osaa HETI tulkata mitä hän tarkoittaa. Sanoja tulee koko ajan lisää (issää) ja tässä suluissa Viljon käyttämä ilmaisu samasta (ama) asiasta.

S kirjain on vielä osittain piilossa (kuten isi sanasta), jos S kirjain on keskellä tai lopussa lausetta se tulee, mutta alussa ei :) Poikkeuksena kuitenkin tuo kuuluisa isi jossa edelleen kurkkuäänne kummittelee. Viljo osaa kuitenkin saada itsensä jo hyvinkin ymmärretyksi sanoin, ja jollei ymmärrä hänellä vaan desibelit nousee -eli tyypillinen suomalainen ulkomaalaisten keskuudessa :D

Nyt vaan toivon, että loppuvuosi menee vähemmän sairastellen, kyllä tässä alkuvuodessa on ollut ihan tarpeeksi!

Ihanaa kun kevät aurinko jo paistaa, kohta pääsee jo ulos vähän kevyemmällä varustuksella YES! Mä niin odotan sitä, että pojat voi vaan kaapata mukaan päällysvaatteissa, ettei tarvi pukea sen tuhannen pipoa ja hanskaa :)

Meillä on noin 2 viikkoa oltu enemmän ja vähemmän kipeinä. Hetken jo vaikutti siltä, että kyllä tästä selvitään, mutta viime viikon loppupuolella iski sitten karmeat yskät ja torstaina nosti Viljolla kuumetta.

Perjantaina Viljo meni lääkärille (eikä vähiten siksi, että viime keväänä olis se keuhkokuume) ja yksityiselle, koska hänelle on vakuutus voimassa. "Pelkkä" korvatulehdus, mutta mätää jo molemmissa korvissa ja kuulemma vasen on ollut muhimassa jo jonkun aikaa. Antibioottikuurien kera kotio sairastamaan.

Pe-La yö vietettiinkin sitten pienen kanssa intiimiyhdessäoloa huudon säestyksellä, ja nyt sattui, sellainen pienen pieni valitusitku oli koko ajan päällänsä. Nukkui viimeiseksi mun sylissä istuvassa asennossa pieniä pätkiä, eikä auttanut ees panadol. Tästä tiesin sitten heti soittaa päivystykseen aikaa, hänelle kun ei ole tässä tohinassa muistettu/ehditty vakuutusta ottamaan (tyhmä me!!!)

Tunti ja vartti odotettiin, ambulanssilla oli meitä ennen tullut muutama potilas ja meidän odotteluaikana yksi. Kiireellisyydessä heillä on etusija, sen jälkeen lapset ja huonokuntoisimmat potilaat. Me päästiin heti kun vaan lääkäri vapautui, voimavarat on heillä siellä niin rajalliset. Kyllä käy sääliksi päivystyslääkärien työtaakkaa. Noh, kohtuuajassa siis päästiin lääkärille, joka olikin oikein mukava mies. Katsoi tosi hienosti korvat ja kuunteli keuhkot, eikä Pienin edes inahtanut. Kerrankin mukava kokemus terveyskeskuslääkäristä

Saatiin antibiootit ja eikun kotiin. Seuraavat yöt nukuttiinkin ihan kivasti, kunnes maanantaiaamulla totesin, että Viljolla on taas kuumetta. Konsultoin siskoa (jolla 3 korvakierteistä lasta) että pitäisikö mennä uudelleen lääkäriin, ja todettiin, että parempi on varmastikin ainakin kysyä, mahtaako tarkoittaa, ettei kuuri ole purrut.

Siispä soitin Viljoa viime keväänä hoitaneelle lääkärille kännykkään, ja vastoin ennakko-odotuksia hän jopa vastasi! Pyysi tulemaan toiselle lääkäriasemalle (missä normaalisti käymme) koska hänellä on siellä vastaanotto maanantaisin. Hän lähetti minulle txt viestinä ajanvarausnumeron ja sieltä sain ajan samalle illalle klo 18.

Poika veti 4,5h:n päikkärit, ja niiltäkin herätin. Poika kiukkuinen kuin ampiainen, annoin särkylääkettä ja tunti sen jälkeen alkoi jo ruokakin maistua. Jano oli kova ja jäbä vetikin melkein litran juomista tunnin sisään.

Lääkäriasemalle mentiin koko perheen voimin ja kerrankin oltiin ajoissa -hyvä me :) Jäi rutkasti aikaa kerrankin löytää se oikea paikka.

Lääkäri kuunteli keuhkot, katsoi korvat ja myös kurkkasi suuhun. Keuhkoista kuului vääränlaisia ääniä ja niimpä meidä määrättiin keuhkokuvaan, verikokeelle ja RS virusnäytteelle. Näistä Viljo olikin sitten ihan erimieltä, mutta urheasti hän isän sylissä kuitenkin pärjäsi niin verenimijäneulalle kuin pörisevälle röntgenvehkeellekin.

Tarrakokoelmakin karttui kovasti, kun joka paikasta sai valita tarraa, vaikka siinä tilanteessa hyvin HYVIN loukkaantunut 2 vuotias ei olis voinut vähempää olla kuitenkaan kiinnostunut. Aina vaan toista rääkätään... :D

Lääkäri soitti verikokeen tulokset 20min oton jälkeen (mitä palvelua!) ja niissä ei ollut mitään hälyyttävää. Tulehdusarvot suhteellisen normaalit ja valkosolutasokin ihan ok. Eli tuskimpa keuhkoista mitään bakteeriperäistä keuhkokuumetta löytyy. Tänään lääkäri kuitenkin lupasi vielä soittaa kuvienkin tulokset, vaikka tuskin niistä mitään löytyykään.

Eli tavallista äkäisempi flunssa vain, ei sen kummempaa.

Lääkäri oli kyllä ihana, se kuunteli vielä Pienenkin keuhkot varmuuden vuoksi. Koska jos olisi RS virusta, niin siinä on varsinkin pienillä lapsilla bakteeriperäinen keuhkokuume tosi yleinen jälkitauti. Pienemmänkin keuhkot oli ihan puhtaat eli hyvä sekin.

Hintaahan tuolle reissulle tuli, mutta ne saa onneksi vakuutuksesta takaisin, hassua musta kuitenkin on se, että esim. mun koiran vakuutuksessa on mahdollista suoraveloitus -mutta lasten sairauksissa ei sellaista käytäntöä ole. Ilmeisesti ihmisten vakuutusehdot ovat kuitenkin monimutkaisempia kuin karvakorvien, ettei näin vissiin pystytä toimimaan.

Rauha siis maassa ja äidillä vähemmän sydämentykytyksiä. Tänään on ihailtu ihanaa pakkaskeliä ja leivottu porkkanasämpylöitä porukalla.

Pienin harjoittelee konttaamista, ja pympytys on kova saa nähdä milloin poika päättää tosissaan aloittaa tuon etenemisen. Kyllä hän nytkin pääsee eteenpäin omintakeisella konttaus/ryömimisyhdistelmällä, jos vaan on tarpeeksi kiinnostava lelu tai roska näköpiirissä :)

Kulunut vuosi on ollut tapahtumarikas, mutta siltikin on jotenkin ihan tyhjä (ja tyhmä) olo. Sellainen kuin olisi, jos heräisi nukuttuaan, eikä ole mitään mielikuvaa kuluneista muutamasta päivästä. Jotenkin nyt on joku ihme 2011 krapula, vaikken ole todellakaan eilen illalla nauttinut enempää kuin yhden siiderin (2 lasta vastuullani).

Osittain väsymystä (ja kyllästymistä) varmaan selittää se, että laskeskelin olleeni lasten kanssa 26.11 eteenpäin 24h jälleen kerran, eikä siinä ole mitään ihmeellistä, monet yksinhuoltajathan ovat lastensa kanssa ihan koko ajan (ja kaikki kunnioitus heille!). Siis harmitusta aiheuttaakin se, että vaikka meitä on kotona 2 niin silti minä olen se joka olen 24h lasten kanssa. Ei sillä ettenkö rakastaisi lapsiani ja tottakai haluan olla heidän kanssaan.

Miksi silti, kun vuosi vaihtuu, minä hyssytän sisällä vauvaa ja isäntä lähtee tunniksi ulos katsomaan raketteja (eikä siinä ole mitään ihmeellistä, ei minulta edes kysytä). Jos lapsi ei tyynny illalla puolen yön jälkeenkään, miksi se olen minä joka kannan, syötän, hyssytän, vahdin ja leikini lapsen kanssa lattialla? Miksei siinä kohtaa voisi joku vaikka IHAN VAPAAEHTOISESTI tarjoutua ottamaan muksun syliinsä edes vartiksi??? Ei, koska se on minun tehtäväni, en vaan ymmärrä missä ihmeen kohtaa tätä sopimusta niin on kirjoitettu??! (rakas lukija, ota huomioon, minulla on tosi vähän unta takanani, ja tämä on ollut pysyvä olotila jo vähän aikaa, joten antakee armoa tämän valituksen keskellä)

Lisäksi eilen havahduin siihen tosiasiaan, että pikkuinen kakkonen on mitä todennäköisimmin mun viimeinen vauvani. Ihan viimeinen, joka tuhisee mun sylissä tyytyväisenä ja katselee raketteja ja jonka varpaisiin voi puhallella, kun ulkona räiskyy ja rätiseee. Mun vauva.

Vauva vaan yrittää kovasti lähteä liikkeelle, pakitus onnistuu jo, on vaan enää ajan (ihan pienen ajan) kysymys, koska se menee myös etuperin. Sitten ei mikään ole enää meidän talossa kuin ennen. Mulla ei ole enää vauvaa (tai siis sitä ihan pientä sylissä olevaa epäitsenäistä vauvaa), joka pyyteettä menee ja tulee sinne mihin minä vien, vaan se haluaa mennä ja tulla ihan itse. Tästä kehityksestähän pitäisi olla ylpeä ja iloinen, miksi musta sitten tuntuu näin pahalta? Ehkä siksi, että mä tiedän, mitä tämän vaiheen jälkeen tapahtuu. Kehitystä ja nopeutuvalla tahdilla. Kehitys on hyvästä, kehitys on se mikä pitää pyörät liikkeessä ja johtavat lapsien itsenäistymiseen, mikä on kaikenkaikkiaan ihan mahtava asia.

Silti sattuu ja tuntuu pahalta, ehkä eniten siksi, että minua väsyttää, niin etten osaa edes nukkua nyt kun talo on hiljainen.

Vuonna 2012 meille ei tule vauvoja, eikä vuonna 2013, eikä....

Sanotaan, että ihminen aikuistuu, kai tämä on nyt sitä. Kasvaminen sattuu -eikä vähiten äitiin.

Kylläpä aika vaan rientää, piti oikein päivittää poikien strategiset mitatkin ajan tasalle. Ei vaan blogeissa paljoa enää ehdi roikkua, kun tuntuu, että tämä jälkimmäinen onkin oikea "mulle kaikki heti" tyyppinen lapsi

Päivisin hän syö nyt pullosta, koska on kertakaikkiaan niin temperamenttinen (ruuan suhteen) ettei kestä odottaa yhtään. Jos ehtii vinkaistakin nälässä on tissiä turha enää yrittää tuohon suuhun tunkea. Pullo on ainut mistä kelpaa, ja korvikkeella mennään silloin. Öisin menee vielä tissiä, ja aika tarkkaan vielä puolen tunnin tarkkuudella: klo 1:30 ja klo 4:30. Herätään aamuisin siinä 7 pintaan.

Viljo on ihanan hurmaava oma itsensä, vaikkakin hällä alkaa olla aika vahvoja "minä itse" kausia. Lisäksi on hellyyttävää miten äkkiä tuon ikäinen oppii. Jotkut asiat ei tarvitse kuin kerran katsoa vierestä niin jo onkin oppi mennyt perille -ja yleensähän ne on juuri niitä asioita, mitä äidin mielestä ei niin tarvitsis oppia.

Meillä viikot menee oikeastaan siivillä, välillä tosin tuntuu, että vain tuijotan kelloa ja odotan, että Viljo menee nukkumaan. Nimittäin iltaisin tuolla pikku miehellä on NIIN paljon virtaa, että sitä riittä kaikkeen mahdolliseen "pahojen tekoon". Toisin sanoen kerjää huomiota, jota ilta 18 paikkeilla alkaa olla äidissä enää vähenemässä määrin. Lisäksi toi on juuri se aika, kun pikku veli päättää, että hän haluaa olla sylkyssä -ja sitten onkin soppa valmis. Yleensä siihen aikaan iskee sitten Viljolla kylpemisen päälle jolloin kaikki on tyytyväisiä. Jos on luksusilta on isikin kotona, ja silloin nämä tasapainoilut lasten huomion suhteen on huomattavasti helpompi hoitaa. Helpottaa huomattavasti kun on yksi "harhauttaja" komentoketjussa lisää

Viljo on edelleen 3pv viikossa 5h kerrallaan hoidossa, ja se on ollut kyllä minulle aikamoinen henkireikä. ÄITI on nimittäin yksi niistä kaikkein kirkkaimmin kiljuttavista sanoista, heti Toyotan ja auton jälkeen -nämä muodostaa myös tiiviin triplan jätkän kaikkein suosituimpien sanojen joukossa

Pikku hiljaa on alettu tapailla myös muita sanoja eli jahka kirjainvarasto vielä vähän karttuu (toistaiseksi on esim. S vielä kokonaan kateissa) niin kyllä tuosta oikea papupata on tulossa.

Pikkuveli on taas päättänyt, että "vierivä kivi ei sammaloidu". Poika päätti sitten vajaa 4kk vanhana lähteä kierimään mahalleen ja tulee sieltä vielä takaisin selälleenkin!!! Eli mulla on täällä sellainen jaloissa kierivä ja toinen juokseva tapaus! Josko noi kilotkin tässä karisisi kun juoksee poikien perässä??? Vielä kun sais ton sokerin himon taklattua, niin olis jotain toivoa katsoa vaakaa hymy naamalla

Jaahas, nyt on Viljo päikkäreillä ja pikkuvelikin näköjään viihtyy ainakin vielä hetken tuossa lattialla itsekseen, nyt on aika varastaa itselle se muutaman minuutin kahvihetki. Sitten aletaankin odottaa tyttöä koulusta, isäntää töistä ja aloitetaan nää iltapäivä rutiinit. Läksyjen kuuntelua, ruuan laittoa ja yleistä siivousta ja kurinpitoa Kyllä perhe-elämä vaan kaikkine huolineen ja murheineen sentään on oikeaa elämää!

Osaanhan minä ottaa myös lelusta kiinni :)

Meidän "pieni musikantti"

"mä tuon vielä tuolta saan!" (pikkuveli alle 4kk!)

Tänään pienin kävi neuvolassa ja mitoiksi saatiin 4460g ja 55cm eli hyvin kasvaa :) Isi oli onneksi muiden kanssa kotona, niin päästiin ihan yksinään ihmettelemään sijaisneuvolantätiä.

Meillä talonmaalausprojekti jatkuu, tänään alkoi vähän huvittaa syöttäessäni Pienintä: ikkunasta kuului miehen ääni: "onko sulla tilanne päällä?" Minä: "No joo, tää roikkuu tississä" Mies: "okei, kun kerkiät niin viitsitkö tulla renkkaamaan tota nosturia, mä en pääse mihinkään" :D Noh, mä sitten laskin vauvan sitteriin (Viljo oli päikkäreillä) ja menin "pelastamaan" rakkaan aviomieheni kavalan nosturin kynsistä. Onneksi sentään oli vain katon rajassa, ettei ihan 20 metrissä sentään :) Nyt on niin kiva maalauskeli ja mies meinaa saada talon jo tänään maalattua, saa nähdä miten käy.

Eilen illalla jo sovittelevaan sävyyn sanoi, että josko silloin isyysloman aikaan mentäisiin johonkin, kun ei hän täällä kotona osaa olla tekemättä mitään. Totta, kyllähän se on tässä jo kohta 4 vuoden aikana huomattu, rakas siippani ;) Eli katsotaan nyt mihin koloon saadaan "sovitettua" se miehen vapaa (töitten puolesta) ja sitten kyllä ollaan hetki pois kotoa, jotta miehenkin aivot saadaan vähän nollattua. On ollut vähän paljon kaikkea projektia viimeaikoina, ja mieshän on myös sitä tyyppiä kun ei vaan osaa olla. Mietinkin tuossa, (kun oli vähän "selvempi" kausi näistä imetyshöyryistä :D) että me ollaan vähän kumpikin näitä suorittajatyyppejä ja kiukku tulee kun ei jotain saa "rauhassa tehtyä" :O) Ilmankos jossain kohtaa aina meinaa kiehahtaa -vaikkei toinen tee mitään "tahallaan" :)

Pitää vissiin tehdä tuonne reunaan blogiin oma laatikkonsa myös tälle nuorimmalle, kunhan kerkiää :) Varmaan "illan pimeinä tunteina" nämä päivän melkein 2h meneekin tuolla naamakirjassa päivittelyyn ja firman sähköpostien lukemiseen. Niin ja siis sitten on vielä ne normaalit kotityöt :D Mutta en valita, on tämä niin ihanaa kun ei tarvitse toisaalta olla töissä, eikä mennä sen enempää kellon mukaan!

Viljokin alkoi nukkua 7:30-8:00 asti aamuisin, kun siirrettiin meidän sänky pois hänen huoneesta. Pienimmälle ajattelin laittaa tuon matkasängyn myöskin "omaan tilaan" vintin eteiseen, josko on samanlainen kuin isoveljensä, että kaipaa vaan "own spacea" sitten kun jotain jostain ymmärtää. Nyt pienimmälle tuntuu riittävän lämpö ja tarpeeksi tiukka paketti peitosta ympärillä, jos vaan massu on täynnä -niin unta riittää :) Hyvä niin, massuvaivoja ei ole kuin muutaman kerran päivässä ja näistä me kyllä selvitään helposti hytkyttelemällä sylissä.

Eli kaikki on Seesteentymässä täällä kotirintamalla. Niinhän se on, että jahka asiat alkaa rullaamaan, alkaa myös tuntua siltä, että tästä selviää kumminkin :D

Ristiäiset pitäisi varata ja sitten alkaakin pikkuhiljaa suunnittelemaan niitä... Lisäksi pitäisi ratkaista tuo 1,5veen hoito... Me ei VOIDA antaa pois Viljon tosi hyvää hoitopaikkaa, koska sitten on pelkona ensi vuonna, että joudutaan viemään molemmat hoitoon melkein 30km suunta (!) päähän. Nyt on hoitopaikka naapurikylässä n.10km suunta. Ei ole helppoa tämä kuntaliitosten aika vanhemmillekaan!

Pyörittelen ajatusta, jos Viljo olisi 3pv viikossa hoidossa vajaa 5h, mutta aikataulutus on tämän suhteen vielä vähän kesken. En oikein keksi miten saan tuon toimimaan niin, että nukkuisi päikkärit sängyssä, ja kuitenkin mies hakisi pois hoidosta. Veisin vasta isosiskon taksikyydin tultua hoitoon -eikä siitäkään tiedä ennenkuin parin viikon päästä, että mikä mahtaa olla aikataulutus tänä syksynä sen suhteen. Eli miettimistä riittää myös näissä juoksevissa asioissa, mutta nyt tuo pieni pötkylä on sitä mieltä, että "ruoka aika" :)

Tässä pari viimeaikaista otosta kesälomareissulta 2 yötä poissa kotoa:

Tää haluaa koko ajan katsoa, mitä kuvia näkyy... :)

Uudet uikkaritkin tuli testattua

Ja lisäksi vielä Pienin totutteli matkasänkyyn -sitteri kun unohtui kotiin, ja tuo oli ainoa paikka missä oli turvassa isoveljen "ylenpalttisilta" suukotuksilta

Kiitokset kommenteistanne! Mä luulen, että tämä jää tänne oleilemaan -katsotaan sitten jos näyttää ettei päivitettävää tule (tai ei tule päivitettyä paremminkin... :D) niin sitten katsellaan uudelleen.

Jotenkin musta myös tuo salasana hommeli on sellainen, että kun ei kerran mitään peruspotretteja pahempaa ole kuvarintamalla, niin en niiden takia viitsi salasanan taakse mennä. Kaikki jotka salasanaa käyttävät, ihan siitä vaan, jokaisen oma valinta :)

Kyllä mulla korvat huutaa tänkin päivän jälkeen hoosiannaa -tänään oon ollu poikien kanssa kahden yhdestä eteenpäin ja kun ei kerran Viljo saa enää olla siskon kimpussa (lähti isin luo) niin tottakai se keksii kaikki mahdolliset ja mahdottomat "mitä ei saa tehdä" ihan vaan tekemisen huvista...

Isikin kävi kotona -vartin päästä se jo oli kummasti lähdössä taas johonkin, autotalliin, hakemaan sitä, ai niin mun piti mennä vinttiin... Kun ei tota jaksa kukaan, niimpä niin...

Mä oon taas sitä normaalia imetyksen aikaista "kaikki on mua vastaan" ja itku tulee siis siitäkin kun "mulle sanotaan" ts. puhutaan vain ääneen -mutta minähän olen syyllistymässä ihan kaikesta. Ei naurata, muuta kuin ehkä taas puolen vuoden päästä, nyt tämä on totista totta -vaikka sen itsekin tiedostan, mutta miksi mies ei voi ymmärtää!!??? Siis kun tämä on käyty jo ensimmäisen kanssa läpi. Ensimmäiset 3 viikkoa hän oli silloin kotona noin nukkumassa, ja mä yksin. Sitten kun vihdoin sain suuni auki, niin "ei hän oikeastaan ollut AJATELLUT että mä olen täällä 24h kotona yksin neljän seinän sisällä" DAAAA. missä mä sitten oisin ollut????

Viljon kanssa kaupassa käynti on tällä hetkellä suoraan sanottuna ihan helvettiä. Onneksi mies pystyi tämänkin kertomaan mulle, kihisin kiukusta juurikin tänään kun "käytiin yhdessä kaupassa". Joopa joo... Mä siis menin pienimmän ja vanhimman kanssa kauppaan ja hän meni Viljon kanssa käymään erikoisliikkeessä, missä ei edes ole mitään hajotettavaa...  Miksiköhän mä pyysin, että voitaisiin mennä kauppaan yhdessä, kun mä en 3 lapsen kanssa pärjää siellä mitenkään helposti... Maidon joo pystyy ostamaan, mutta sitten Viljo onkin jo kipuamassa kauppakärryistä pois (ah! miten ihana uusi taito...) Eihän se lapsen vika, ole, ettei pysy missään ja kuitenkin kun kaikki kiinnostaa... Mutta kun pitäisi samalla miettiä mitä piti ostaa, miettiä mistä niitä löytyy ja mitä mä olinkaan jo ostanut (imetysaivot...) niin ei oo hei helppoa ei! Mä oikeasti ihmettelen, olenko mä joskus selvinnyt tästä ikäkaudesta hengissä :D :D :D

Tosin silloin ei ollut myöskään 7v isompaa, jota pitää ohjeistaa (ikävä kyllä) yhtä paljon, kuin sitä 1,5vuotista, sillä erotuksella, että se uskoo ja ymmärtää suurimman osan mitä hänelle sanoo. Edelleenkään toiminnanohjailu on niin heikolla tasolla, että esim. mun väistely ja poukkoilu kaupassa on liikaa -eli loppuen lopuksi meidän on keksittävä tähänkin joku ratkaisu, tänään se oli se, että hän veti perässä kärryä jota mä lastasin, mutta reunaa myöden... 2min päästä taas ohjeistamassa, että se reuna menee tässä... 2min päästä "miksi sä olet siellä käytävän keskellä, mene reunaan" jne. I think you got the picture...

Mut siis, äitinä on hauskaa, ja suurimman osan ajasta tämä lasten hoitokin on ihan yes, mutta miksi Helle, Miehen poissaolo ja lisäksi vielä tämä viikonloppu kun lähdetään reissuun on ympättynä 5 päivään??! Noh, kyllä me selvitään, tämä on taas tätä marmatusta, kun ei ole ketään muitakaan "aikuiskontakteja tässä lähellä". Niin ja juu, kyllä se mies on suurimman osan aikaa tekemässä ihan hyödyllisiä juttuja (ts. sellaisia mitä on nyt vaan pakko tehdä) mutta miten se täällä sisällä tuskaillessa tuntuu aina vaan siltä, että minä teen kaikki "pakolliset" ja se toinen vaan sluibailee -eihän se niin ole! Mutta totisesti, mä en pysty päättämään mistään mitä mä teen itse, sehän se tässä on se SUURIN epäkohta. Mulla on 24h päivässä joku muu, kuka päättää mistä mun päivä koostuu, sehän se tässä (taas) mulle se suurin juttu on :)

Noh, onneksi huomenna lupasivat että helle ei enää jatku näin kovana, mä yritän uskoa siihen ja lähden syöttämään tuota ihanaista pienimmäistä! Ja edelleen olen kiitollinen että kaikesta huolimatta 1,5vee on nyt nukkunut kokonaisia öitä jo 4kk!!! Mistä olen suunnattoman kiitollinen!

Nyt on tullut aika varmastikin miettiä, mitä tällä blogilla tekee. Meillähän on nyt kuitenkin 2 lasta joiden elämää "pitäisi" pystyä kuvaamaan. Alunperinhän tämä blogi oli pelkästään Viljon. Entä sitten kun Viljo kasvaa, onko tämä kuitenkaan sitten enää hänen mielestään kivaa?

Onko kuitenkaan mitään järkeä tällä päivitystahdilla pitää blogia ylipäätään, vaikka täällä kaikki "kätevästi" tallessa onkin? Paljon ihmeteltävää, uuden ihmisen alun ihmettelyn lisäksi.

Viljolla on komia uhma. Siis ei mikään leikki- vaan ihan oikea uhma. Mitään ei saisi kieltää, ja kaikesta tulee itkupotkuraivari, vaikka ei edes olisi mitään syytä... Vähän on äidille väsyttävää, vaikka vauvakin väsyttää, mutta tuollainen "vastarannankiiski" vie vielä viimeisetkin mehut :) Onneksi tämä on ohimenevää, mutta voisinko ystävällisesti saada sellaisen vähän lyhyemmän uhmaiän tälle lapselle???

Onneksi vauva on toistaiseksi ollut tosi kiltti, eikä tosissaan välitä veljen itkupotkuraivareista tuon taivaallista. Eilen äitiä vähän pani hymyilyttämään (toki niin, ettei isompi huomannut) kun toinen vetää ihan ultimate raivaria lattialla ja äiti käy välillä kysymässä "joko halitaan pahamieli pois?" ja pienempi vaan tillittää sylissä äitiä ihan niinkuin ympärillä ei tapahtuisi mitään sen merkillisempää :)

Ilmeisesti pienin painos on aika hyvin suodattunut vatsassa näihin meidän perheen ääniin, koska ei kyllä ole moksiskaan, ennemmin äiti saa kilarit tästä "hulabaloosta" kuin vauva. Tosissaan, parempi niin, tiedä miten valmista kauraa tässä muuten olisi :D

Osaltaan varmasti uuden vauvan tulo on myös laukaissut tuota uhmaa, vaikka sitä olikin alunperin ilmassa jo ennen vauvan tuloa. Raivareita on pakko myös sanoittaa Viljolle, hän kun ei vielä osaa puhua kunnolla, joten ei ymmärrä miksi häntä aina niin kovasti raivostuttaa -eikä myöskään vielä osaa "ultimate" raivarista itse tyyntyä, muuta kuin sen verran, että nostaa kädet pystyyn jolloin saa nostaa syliin. AUTA ARMIAS, jos menet koskemaankin ennenkuin HÄN on antanut siihen "luvan" niin risut ja oksat alta pois... :D

Näin meillä siis harjoitellaan itsehillintää, ihan puolin ja toisin. Siskon kun vielä saisi ymmärtämään, että myös Viljon "älä" tarkoittaa, ettei saa koskea. Hän kun on niin kova halimaan ja suukottamaan, että veljellä palaa hihat, kun hän kerran kieltää... ja sitten taas kun häntä kielletään esim. lyömästä ja repimästä hiuksista ihan sama juttu, ei ymmärrä mukamas ei... :)

Tässä vielä pojat 11pv ikäisenä, huvitti vähän kun kädetkin on samassa asennossa. Äidin mielestä nää ei ole samannäköiset, mut kyllä kieltämättä nää valokuvat kertoo jotain muuta :D

10.7.2011 klo 11:34 se sitten tapahtui, eli meidän pienimmästä tulikin kertaheitolla "nobody" :D Viljosta tuli isoveli ja samalla myös kolmanneksi vanhin, mikä ei kuulosta yhtään niin raflaavalta kuin nuorin tai vanhin ;)

Toinen yhteinen poikamme näki siis päivänvalon :)

Sairaalaan lähdettiin klo 7 paikkeilla, vedet meni 3:30 ja supistelut alkoi todenteolla "pahenemaan" 5 eteenpäin.

Vielä kun kotoa lähdettiin ennen 7, ei oikein ollut vielä ns. paha olla ollenkaan, mutta kun kerran vedet oli mennyt, niin TYKS:stä on ohjeistus tulla "samantien paikalle". Klo 8 kun oltiin TYKS:ssä ei enää ollutkaan "niin hyvä olo" ja 11:34 poika jo syntyikin. Nopeasti meni siis loppuvaihe, mutta silti jäi ihan hyvä muistot, mikäli nyt viikon jälkeen vielä niin voi sanoa :) Maanantaina me jo lähdettiinkin kotiin LYSY synnytys kuulemma (kaikkia hienoja termejä nykyään...). Uusinta uutta oli se, että vauvoja ei enää kylvetetä lainkaan synnärillä. Tuntui jotenkin vähän hassulta, mutta selitys sinänsä vaikutti ihan järkeenkäyvältä -sokeriarvot ja lämmöt pysyy parempina kun ei kylvetetä.

Nyt täällä siis totutellaan yhteen uuteen tulokkaaseen, joka ainakin ensimmäisen viikon jälkeen on osoittautunut ihan samanlaiseksi kuin jo ennen syntymää -eli rauhallinen ja ei turhista hötkyile :) Yhteiskuvaa ei vielä ole, siispä on tyytyminen tähän 3pv vanhaan pienimpään pelkästään.